USA:n vaalien tuloslaskentaan vaikuttavat tänä vuonna monet tekijät.
Yhdysvaltain presidentinvaalien vaalipäivä on tiistaina, ja tuloksia aletaan saada varhain keskiviikon puolella Suomen aikaa. Kiinnitä huomiota näihin asioihin, kun seuraat ääntenlaskun etenemistä:
Maaginen luku 270
Yhdysvalloissa presidentinvaalien voittaja ei ratkea kokonaisäänimäärän vaan valitsijoiden perusteella. Lähes kaikissa osavaltioissa se ehdokas, joka saa enemmän ääniä, saa tililleen kaikki osavaltion valitsijat. Mainessa ja Nebraskassa valitsijat määräytyvät kongressivaalipiirikohtaisesti.
Koko vaaleissa on jaossa 538 valitsijaa, joten vaalit ratkeavat virallisesti siinä vaiheessa, kun jompikumpi ehdokas yltää 270 valitsijaan.
Väkirikkaimmissa osavaltioissa on jaossa kymmeniä valitsijoita, joten yhdenkin tällaisen osavaltion keikahtaminen toisen ehdokkaan leiriin voi olla ratkaisevaa. Tällä hetkellä demokraattien Joe Bidenilla on tosin niin selkeä gallupjohto, että hänellä voi olla varaa hävitä useampia vaa'ankieliosavaltioita ja hän voi silti voittaa vaalit.
Tulosten saaminen voi viipyä
Tavallisesti ääntenlasku on edennyt melko ennustettavaan tahtiin, ja vaalivoittaja on ollut selvillä Suomen aikaa aamulla. Nyt tilanne on kuitenkin erilainen koronapandemian takia, sillä postiäänestäminen on kasvanut räjähdysmäisesti.
Joissakin osavaltioissa postiääniä saa lain mukaan alkaa laskea vasta vaalipäivänä ja joissain tapauksissa vasta äänestyspaikkojen sulkeuduttua. Se merkitsee sitä, että ääntenlasku voi viivästyä jopa useilla päivillä. Esimerkiksi ennakolta keskeisimmässä vaa'ankieliosavaltiossa Pennsylvaniassa tulosta ei välttämättä saada selville kuin vasta myöhemmin viikolla, etenkin jos tilanne on hyvin tasainen.
Tällä on merkityksensä myös sen kannalta, miten ääntenlaskenta näyttää kehittyvän. Koska demokraattiäänestäjien odotetaan äänestävän postitse paljon republikaaneja ahkerammin, voi tällaisissa osavaltioissa Donald Trumpilla olla ääntenlaskennan alkuvaiheessa selvä johto, ennen kuin Joe Bidenia suosivia postiääniä saadaan laskettua enemmän.