Naisopettajalle lähes neljä vuotta vankeutta lasten seksuaalisista hyväksikäytöistä – sukupuoliyhteydessä teini-ikäisten kanssa

Vantaan käräjäoikeus on tuominnut Vantaalla opettajana työskennelleen nelikymppisen naisen kolmen vuoden ja kahdeksan kuukauden vankeuteen useista seksuaalisista hyväksikäytöistä.

Näistä kaksi on törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä. Oikeuden mukaan nainen käytti seksuaalisesti hyväkseen kahta nuorta oppilastaan.  

Oikeus katsoi näytetyksi, että nainen oli muun muassa ollut näiden kahden kanssa sukupuoliyhteydessä.  

Oikeuden mukaan nainen oli noin puolentoista vuoden ajanjaksolla ollut sukupuoliyhteydessä sekä muun muassa kosketellut oppilastaan, joka oli 13-15-vuotias.

Teot vaaraksi lapsien kehitykselle

Oikeuden laatiman julkisen selosteen mukaan tuomittu oli saanut uhrin ryhtymään näihin seksuaalisiin tekoihin, jotka olivat omiaan vahingoittamaan tämän kehitystä. Nainen tuomittiin tässä tapauksessa törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.  

Toisessa törkeässä lapsen seksuaalisessa hyväksikäytössä uhri oli 12-13-vuotias. Nainen oli tuomion mukaan ollut reilun vuoden aikana oppilaansa kanssa sukupuoliyhteydessä.

Lisäksi hän oli muun muassa kosketellut uhria. Tässäkin kohtaa oikeus katsoi, että tuomittu oli saanut uhrin ryhtymään tekoihin, jotka olivat omiaan vahingoittamaan tämän kehitystä.

Opettaja tuomittiin myös kahdesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä, joissa uhreina olivat samat kaksi oppilasta. Oikeus katsoo, että nainen oli opettajan asemaansa hyväksikäyttäen taivuttanut oppilaansa seksuaalisiin tekoihin.  

Yksi syyte lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja yksi syyte seksuaalisesta hyväksikäytöstä hylättiin. Oikeuden mukaan jäi näyttämättä, että nainen olisi lähettänyt 13-16-vuotiaalle seksuaalissävytteisiä viestejä.  

Oikeus määräsi naisen vangittavaksi sekä maksamaan korvauksia henkisestä kärsimyksestä ja tilapäisestä psyykkisestä haitasta yhteensä 18 000 euroa sekä kärsimyksestä 10 000 euroa. Naisen on myös maksettava huomattava summa oikeuskuluja.  

Tuomittiin viralta

Nainen tuomittiin myös törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä. Oikeus tuomitsi naisen viralta pantavaksi.

Vantaan kaupunki tiedottikin pian tuomion jälkeen, että opettaja ei tule enää työskentelemään Vantaan kaupungin palveluksessa.

Kaupunki kertoo, että kun asia tuli viime keväänä ilmi, järjestettiin sekä koulun henkilöstölle että oppilaille psykososiaalista tukea. Tukea aiotaan järjestää myös jatkossa tarpeen mukaan.

Kaupungin mukaan asiasta on tiedotettu koulun oppilaille, huoltajille ja henkilöstölle.  

– Tämä asia on kuormittanut kouluyhteisöä. Koulun oppilaat ja henkilökunta keskittyvät nyt uuden opetussuunnitelman käyttöönottoon ja arjen koulutyöhön, tiedotteessa sanotaan.  

Tuomitun nimeä ei julkaista uhrien suojelemiseksi.

Lue myös:

    Uusimmat