Kaksikerroksinen bussi törmäsi pysäkkikatokseen Ruotsissa, Tukholman keskustassa iltapäivällä.
Kolme ihmistä on kuollut ja kaksi loukkaantunut vakavasti bussin törmättyä pysäkkiin Tukholmassa, Östermalmin alueella. Yksi ihminen sai lievempiä vammoja ja hakeutui itse sairaalaan, Ruotsin poliisi kertoo.
– Paikalla on loukkaantuneita. Jotkut ovat vakavasti loukkaantuneita, kerrottiin Tukholman pelastuslaitokselta alkuillasta Suomen aikaa.
Toistaiseksi onnettomuuden syytä ei tiedetä. Poliisi selvittää parhaillaan tapahtumien kulkua. Tällä hetkellä poliisi ei usko, että kyse olisi terroriteosta, kertoo yleisradioyhtiö SVT.
Kaikki uhrit olivat pysäkillä. Bussissa oli vain kuljettaja.
Aftonbladetin tietojen mukaan kaksikerroksista bussia kuljettanut henkilö otettiin kiinni. Tapausta tutkitaan törkeänä kuolemantuottamuksena.
– Haluamme saada selvyyden olosuhteista ja kuulustella, minkä jälkeen päätämme, pidätetäänkö kuljettaja vai päästetäänkö hänet menemään, sanoo poliisin tiedottaja Nadya Norton.
Onnettomuudessa ollut bussi kuuluu Transdev-yhtiölle. Yhtiön viestintäjohtaja kertoi SVT:lle, että heillä ei ole vielä tietoa siitä, miten onnettomuus on tapahtunut.



