Juuri esitelty Toyota GR Supra kunnioittaa perinteitä – keulalta löytyy ahdettu rivikuutonen ja voima välitetään takapyörille

Toyota on viime vuosina tullut erityisen tunnetuksi kattavasta hybridimallistostaan. Nyt mallistoon saadaan uutta verta viidennen sukupolven Supran muodossa.

Toyota Supra on legenda 90-luvulta. Se on paitsi esiintynyt useissa elokuvissa, se on ollut varsin suosittu virittäjien ja esimerkiksi drifting-kuljettajien keskuudessa. Supralle löytyy edelleenkin vankkumaton kannattajakuntansa, ja nyt kaikkia urheiluautojen ystäviä kosiskellaan täysin uudella GR Supralla. Nimen GR viittaa luonnollisesti Toyota moottoriurheilutoiminnasta vastaavaan Gazoo Racingiin.

Uutta Supraa on saatu odotella jo useampi vuosi. Ensimmäiset viitteet tulevasta urheiluautosta saatiin vuonna 2014 esitellyn FT-1-konseptiauton myötä. Nyt esitellyssä tuotantoversiossa on havaittavissa paitsi konseptissa nähtyjä piirteitä myös viitteitä historiasta. Etenkin mittasuhteet muistuttavat vanhoista Supra-malleista – konepelti on pitkä, ohjaamo sijaitsee lähellä taka-akselia ja auto on suhteellisen leveä. Keulassa huomio kiinnittyy matalalla sijaitsevaan etusäleikköön ja aggressiivisen ilmeen antaviin ajovaloihin. Sivun linjoissa huomio kiinnittyy massiivisiin takapyöräkaariin, jotka jatkuvat aina integroituun takailmanohjaimeen saakka. Vaakasuuntaiset takavalot korostavat perän leveyttä ja alhaalla sijaitseva peruutus- ja takasumuvalo viittaavat moottoriurheiluun.

Toyota on tehnyt uuden Supran kohdalla yhteistyötä saksalaisen BMW:n kanssa, mikä tulee varsin selvästi esille ohjaamoon kurkistettaessa. Valtaosa ohjaamon painikkeista ja esimerkiksi keskikonsolin multimediajärjestelmä käyttöliittymineen on lainattu BMW:ltä. Tämän perusteella ergonomian voisi olettaa olevan suhteellisen hyvin kohdallaan. Mittariston roolia hoidetaan nykytyyliin näytöllä.

Yhteistyö näkyy myös pellin alla, sillä voimalinja on omaasukua saksalainen. Keulalta löytyy siis varsin monista baijerilaisista tuttu 3,0-litrainen ahdettu suora kuusisylinterinen voimanlähde, joka tuottaa 250 kW (340 hv) tehon ja 500 newtonmetrin väännön. Voima välitetään taka-akselille 8-portaisen automaattivaihteiston kautta ja pidosta huolehtii aktiivinen takasauspyörästö. Satasen nopeuteen GR Supralla kerkeää 4,3 sekunnissa.

Toyota kertoo hioneensa uuden GR Supran ajo-ominaisuuksia pitkään Nürburgring Nordschleifella. Lähtökohdat maukkaaseen ajettavuuteen ovat hyvin kasassa, sillä painopiste on matala, painojakauma tasan 50:50 etu- ja taka-akselien välillä ja korin vääntöjäykkyyden kerrotaan olevan korkeampi kuin esimerkiksi Lexuksen superauto LFA:ssa.

Uusi GR Supra rantautuu Suomeen loppukesästä 2019. Hinta julkaistaan kevään aikana.

Kuvat: Valmistaja

Seuraa Teknavia myös sosiaalisessa mediassa!
Löydät meidät Facebookista, Instagramista, Twitteristä ja YouTubesta.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja