Juupajoen tapahtumista uutta tietoa: Nainen loukkaantui erittäin vakavasti, poliisi ampui epäillyn
Keskusrikospoliisi on aloittanut esitutkinnan Pirkanmaalla Juupajoella väkivaltarikostehtävänä alkunsa saaneista tapahtumista.
Tehtävä sai alkunsa, kun poliisi sai tänään tiistaina noin kello 10.30 tehtävän Juupajoella sijaitsevaan asuinrakennukseen.
Alkutietojen perusteella rakennuksessa oli tapahtunut epäilty väkivaltarikos.
Poliisin saapuessa paikalle oli rikoksista epäilty poistunut paikalta. Poliisin mukaan epäilty on vuonna 1977 syntynyt mies.
Väkivaltarikoksen uhri puolestaan on vuonna 1991 syntynyt nainen. Epäilty ja nainen tunsivat toisensa. Nainen loukkaantui tilanteessa erittäin vakavasti, poliisi tiedottaa.
Epäilty pakeni poliisia, mutta jäi kiinni pari tuntia myöhemmin Ruoveden puolella tiellä 66. Poliisi etsi epäiltyä myös Mänttä-Vilppulan alueelta.
Poliisi pysäytti epäillyn kuljettaman ajoneuvon piikkimatolla.
– Pysäyttämisen jälkeen epäilty ampui poliiseja kohti, ja poliisit joutuivat käyttämään tilanteessa asetta. Epäilty sai tilanteessa ampumavammoja, poliisi kertoo tiedotteessa.
Poliisi antoi epäillylle hätäensiapua, mutta hän kuoli tapahtumapaikalla. Poliiseja ei loukkaantunut tilanteessa.
Esitutkinnassa rikosnimikkeitä ovat tällä hetkellä muun muassa murhan yritys, tapon yritys, liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja ampuma-aserikos.
Rikosnimikkeet ja epäiltyjen rikosten määrät tarkentuvat esitutkinnan edetessä. Lisäksi poliisi tekee kuolemansyyn selvittämisen.
– Tällä hetkellä poliisilla ei ole vielä tietoa esimerkiksi tapahtumiin johtaneista syistä. Vaikka epäilty on kuollut, poliisi selvittää teon tapahtumat, motiivit ja taustat niin perusteellisesti kuin mahdollista, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jussi Luoto Keskusrikospoliisista tiedotteessa.
– Lisäksi poliisi selvittää muun muassa sitä, onko sivullisiin kohdistunut pakomatkan aikana uhkaa.
Poliisien aseen käytöstä on käynnistetty esitutkintalain mukainen esiselvitys. Sen tutkintaa johtaa erikoissyyttäjä Jonna Ryynänen valtakunnansyyttäjän toimistosta.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää