Oregonilainen tuomari hylkäsi syytteen hevosen heitteillejätöstä. Syynä syytteen hylkäämiseen oli, että asianomistajaksi oli merkitty kaltoinkohdelluksi tullut Justice-hevonen itse, kertoo ABC News.
Amerikkalainen, eläinten oikeuksia ajava järjestö The Animal Legal Defense Fund jätti 100 000 dollarin lakihaasteen Justice-hevosen (suomeksi Oikeus) entistä omistajaa vastaan hevosen puolesta.
Entistä omistajaa syytettiin eläimen jättämisestä pihalle ruoatta ja ilman juotavaa.
Justicen kerrotaan olleen äärimmäisen riutunut, vain 136 kiloa painava, koska se oli jätetty hoitamatta kuukausien ajaksi. Lisäksi hevosella oli sukupuolielimessään pakkasenpurema, koska se oli altistunut kylmälle.
Lakihaasteiden tulva
Entinen omistaja kutsui taannoin ABC Newsin haastattelussa lakihaastetta pöyristyttäväksi ja kertoi myöntäneensä jo syyllisyytensä eläimen kaltoinkohteluun rikosoikeudessa heinäkuussa 2017. Hän kertoi maksaneensa kulut eläimen hoidosta.
100 000 dollarin haasteen tarkoitus oli turvata eläimen hoito sen loppuelämän ajaksi. Tuomari kuitenkin päätti hylätä syytteen, koska muutoin tapaus voisi aiheuttaa "tulvan" eläinten lakihaasteissa.