Jussi Heikelä todisti Las Vegasissa paniikin syntyä: Ihmiset juoksivat hotellissa kirkuen

Juontaja Jussi Heikelä oli Las Vegasin joukkoampumisen aikaan syömässä illallista ampumapaikan lähistöllä sijaitsevan Bellagio-hotellin terassilla.

-Aika vähän vielä siinä vaiheessa tiesin, että nämä hälytyssireenit huusivatkin nyt toisenlaisen tapahtuman takia kuin mitä yleensä Yhdysvalloissa, kommentoi Heikelä MTV Uutisille.

Ruokailu keskeytyi kun hotellin henkilökunta tuli yhtäkkiä hakemaan kaikki asiakkaat sisälle.

-Menimme keittiön kautta hotellin kellariin turvakäytävälle, josta suurin osa ihmisistä ei edes tiedä. Olimme käytävässä jonkun aikaa ja sen jälkeen hotelli lukittiin täysin. Kukaan ei päässyt sisään eikä ulos ja hotellin kaikki liikkeet suljettiin.

Ihmiset olivat Heikelän mukaan lukkojen takana hotellissa nelisen tuntia.

-Oli hieno huomata, että siellä vallitsi todella hyvä yhteishenki. Ihmiset auttoivat toinen toisiaan ja haki toisilleen peittoja ja huopia. Vanhemmille ihmisille tarjottiin apua, että he pääsivät makaamaan.

Heikelä kertoo, että tilanteesta saatiin alkuun hyvin ristiriitaista tietoa. Tietoa tuli vain tipoittain.

-Aluksi liikkui sellaisia väitteitä, että eri hotelleissa on ammuttu ja ryhmiä on liikkeellä vaikka kuinka monta.

Heikelä kertoo jutelleensa ihmisten kanssa, jotka väittivät varmana asiana, että heidän ystävänsä olivat melkjein tulleet ammutuiksi toisissa hotelleissa.

Välillä paikalla kävi siviiliasuisia poliiseja kertomassa ihmisille mitä tapahtuu.

Paniikin synty

Heikelä kertoo erikoisesta tilanteesta, joka käynnistyi sen jälkeen kun oli tullut tieto konetuliaseella ampuneesta miehestä.

-Yhtäkkiä Bellagio-hotellin käytävälle syntyi paniikki. 100-200 ihmistä alkoi kirkuen juosta pakoon ja mekin saman tien vaistonvaraisesti lähdettiin juoksemaan ja hakeuduttiin turvaan, Heikelä kertoo. 

-Myöhemmin ymmärsin, että paniikki johtui varmaan siitä, että hotellimme edustalla oli poliisin erikoisjoukkoja, jotka tarkistivat rakennusta konepistoolien kanssa. Osa varmaan näki nämä konepistoolimiehet siellä ja alkoivat sen takia kirkua. Siinä sai pienen maistiaisen siitä, että miltä yleinen paniikki saattaa tuntua, Heikelä jatkaa. 

Las Vegasissa Yhdysvaltojen historian pahin joukkoampuminen (Video saattaa järkyttää) 2:24

Lue myös:

    Uusimmat