Suomalaismies oli thaimaalaisessa kauppakeskuksessa, kun ammuskelu alkoi ja ikkunalasit rysähtivät alas – "Sanoin lapselle, että seuraa isiä"

– Lyötiin päät alas, suojasin lastani ja sanoin, että seuraa isiä.

Näin kuvailee joukkoampumishetkeä suomalaismies, joka kertoo olleensa perheensä kanssa eilen Terminal 21 -nimisessä kauppakeskuksessa, kun paikalla alkoi tapahtua. 

Thaimaassa Nakhon Ratchasiman kaupungissa kuoli 30 ihmistä, kun sotilas avasi tulen ihmisiä kohti.

Suomalaismies, joka ei halua nimeään julkisuuteen, on asunut Nakhon Ratchasiman alueella 10 vuoden ajan. Kaupunki sijaitsee pääkaupunki Bangkokista koilliseen. Se tunnetaan myös nimellä Korat.

Mies asuu thaimaalaisen puolisonsa ja heidän kouluikäisen poikansa kanssa noin 70 kilometrin päässä veristen tapahtumien keskipisteeksi nousseesta Terminal 21 -kauppakeskuksesta.

He olivat saapuneet tuttuun kauppakeskukseen tekemään isompia ostoksia.

– Kun kuulimme lasin särkyvän, menimme maihin, mies kertoo MTV Uutisille.

– Suojasin lastani ja sanoin, että seuraa isiä. Mielessä oli, että kunhan lapselle ei käy mitään.

Juttu jatkuu kuvien jälkeen

"All good"

Viranomaisten mukaan kuolleiden lisäksi useita ihmisiä on haavoittunut, ja satoja ihmisiä pakeni ammuskelun alkaessa ostoskeskuksesta. Mies perheineen oli paenneiden joukossa.

He eivät nähneet ampujaa, ja muistikuvat pakenemisesta ovat hieman huterat. 

– Mielestäni tulimme ulos ihan (pää)ovesta, mutta en ole ihan varma, hän sanoo. 

– Viranomaisia ei näkynyt vielä tässä vaiheessa. Vaikea sanoa aikaa, mutta kyllä se tuntui pitkälle.

Vaimo ajoi perheen kotiin samalla kun mies soitti omalle äidilleen Suomeen.

– Kerroin, että meillä on "all good". 

"Enkeleitä matkassa"

MTV haastatteli myös miehen Suomessa asuvaa äitiä. Hän kertoo saaneensa pojaltaan tietoja heti tapahtumien jälkeen, ja koko ilta tuli viestiteltyä tapahtumista ja perheen voinnista. 

– Kyllä täytyy sanoa, että nyt oli koko perheellä enkeleitä matkassa, äiti sanoo. 

– Saa nähdä, miten asiaa täytyy vielä käsitellä esimerkiksi lapsen kanssa, nyt ollaan vaan huojentuneita, että heille ei käynyt mitään.

Suomalaismies pohtii, että aika näyttää, millaisia traumoja lapselle jää tapahtuneesta.

Hän ei koe olevansa varsinaisesti sokissa, mutta tapahtumat tärisyttävät miestä yhä.

– Viha oli ja on päällimmäinen asia, mitä tunnen. 

MTV Uutiset on haastatellut myös suomalaismiehen Thaimaassa asuvaa tuttavaa, jonka tietojen mukaan mies perheineen oli kauppakeskuksessa ammuskelun tapahtuessa. 

Näin kaikki tapahtui

Tapahtumaketju alkoi, kun sotilas ampui esimiehensä ja kaksi muuta armeijan kasarmilla, varasti kasarmilta useita aseita ja armeijan ajoneuvon ja ajoi kaupungin keskustaan ampumaan lisää ihmisiä.

Paikallismedian videoissa epäilty nousee Humvee-ajoneuvosta ostoskeskuksen edustalla ja ampuu aseellaan, jolloin lähistöllä olevat ihmiset pakenevat. Uutistoimisto AFP:n haastatteleman paikallisen mukaan ostoskeskus oli täynnä ostoksia tekeviä ihmisiä, kun ampuminen alkoi.

Ostoskeskuksen ulkopuolella ampujan luoti osui kaasusäiliöön, joka syttyi tuleen.

Paikalle saapui useita viranomaisia, mukaan lukien sekä poliisin että armeijan erikoisjoukkoja, jotka eristivät ostoskeskuksen ja sammuttivat katuvaloja sen läheltä.

Sotilaat ja poliisit etenivät sisään ostoskeskukseen ja saivat hallintaansa sen pohjakerroksen. He kehottivat ampujaa antautumaan, mutta tämä jatkoi ampumista ja liikkumista.

Kuvamateriaalia nettiin

Täyteen taisteluvarustukseen sonnustautunut sotilas lähetti myös kuvamateriaalia nettiin hyökkäyksen aikana. Hän oli aiemmin myös laittanut sosiaaliseen mediaan valokuvan pistoolista ja ammuksista.

Poliisin erikoisjoukko surmasi varhain sunnuntaina Suomen aikaa ampujan, joka oli linnoittautunut ostoskeskukseen.

Haavoittuneita on liki 60.

–  Tämä on ennenkuulumatonta Thaimaassa, ja haluan, että tämä on samalla viimeinen kerta, kun koemme tällaisen kriisin, sanoi Thaimaan pääministeri Prayut Chan-O-Cha vierailleessaan uhrien luona sairaalassa.

Ampujan tarkat motiivit ovat vielä hämärän peitossa, mutta BBC:n mukaan mies uskoi tulleensa petetyksi maakaupoissa.

Päivitetty uhrilukua su 9.2. kello 16.31.

Jutussa on käytetty lähteenä myös BBC:n, uutistoimisto AFP:n ja STT:n tietoja.

Lue myös:

    Uusimmat