"Juostiin kuin pässit narussa" – SaiPa kärsi kirvelevän tappion Helsingissä

HIFK nousi jääkiekkoliigassa viidenneksi, kun se löi SaiPan 3–2. Isäntien tehomiehenä kunnostautui 2+1-saldolla Joonas Rask, joka ylsi HIFK:ssa kauden maaliennätykseensä 15 osumaan.

– Olimme kärsivällisiä, että saimme luotua riittävän määrän paikkoja, Rask kertoi.

Avauserä enteili vierasjoukkueelle hyvää, kun SaiPa karkasi 2–0-johtoon Elmeri Kaksosen ja Micke Saaren maaleilla. Kaksoselle osuma oli vasta kauden toinen, Saarelle sesongin kolmas.

Toisessa erässä puntit tasoittuivat, sillä HIFK:lle 1–2-kavennuksen 42 sekuntia ennen ensimmäistä taukosummeria tehnyt Rask onnistui viimeistelyssä taas erän lopussa.

Iso ansio tasatilanteesta kuului myös HIFK:n maalivahdille Atte Engrenille. Engren ylsi niin sanottuun haamupelastukseen, kun SaiPa livahti alivoimallaan kaksi vastaan yksi -hyökkäykseen.

SaiPaa painoi viime ajoilta raskas ottelukuorma. Viime viikon perjantaina lappeenrantalaiset isännöivät Pelicansia, ja heti seuraavana päivänä kaksikko kohtasi Tallinnassa.

Helsinkiin SaiPa saapui edellisen illan Jyväskylän pelistään. HIFK-ottelua edeltäneistä kolmesta mittelöstä se lihotti tiliään joka kerta, yhteensä kuudella pisteellä.

– HIFK pääsi pyörittämään, kun ei pysytty pelisuunnitelmassa. Juostiin kuin pässit narussa, SaiPan päävalmentaja Tero Lehterä harmitteli.


Lue myös:

    Uusimmat