Juno ja Mikael Gabriel ystävystyivät elokuvan kuvauksissa – "Emme olleet kovin hyvissä väleissä"

Juno MG
Juno (vas.) ja Mikael Gabriel näyttelevät yhdessä Pahan kukat -elokuvassa Lehtikuva
Julkaistu 26.09.2016 14:56

Kati Pukki

kati.pukki@mtv.fi

@katipukki

Räppärit näyttelevät yhdessä jengidraamassa Pahan kukat.

Elokuvaohjaaja Antti J. Jokisen uusi elokuva Pahan kukat saa ensi-iltansa Suomessa tämän viikon perjantaina.

Elokuvan pääkastiin kuuluvat räppärit Juno ja Mikael Gabriel, joilla molemmilla on taustalla vaikea nuoruus lähiössä.

Räppärit myöntävät, että he eivät olleet kavereita keskenään ennen elokuvan kuvauksia, mutta monet yhteiset kohtaukset yhdistivät kaksikkoa.

– Musta ja Junosta tuli hyviä kavereita. Tunnettiin kyllä entuudestaankin, mutta ei oltu kovin hyvissä väleissä. Oltiin vähän eri puolella maailmaa, niin sanotusti, Mikael Gabriel kuvailee.

– Siistein kokemus itselle tämän elokuvan tekemisessä oli se, että sai oppia tuntemaan nämä kaikki ihmiset hyvin ja tuli monta uutta ystävää, Juno komppaa.

Helsingin lähiössä asuvista nuorista ja syrjäytymisestä kertova jengidraama Pahan kukat saa ensi-iltansa Suomessa perjantaina.

Juno kertoi elokuvasta tänään maanantaina Huomenta Suomessa:

11:00img

Tuoreimmat aiheesta

Elokuvat