Junasta poistettu matkustaja alkoi rettelöidä - sai kovan opin konduktööriltä

Tampereelta Helsingin suuntaan kulkeneessa junassa tapahtui iltapäivällä välikohtaus Toijalan aseman kohdalla.

Silminnäkijä kertoo MTV Uutisille, että Toijalan aseman kohdalla konduktööri poisti samassa vaunussa matkustaneen 30-40-vuotiaan mieshenkilön.

-En tiedä mistä oli kyse mutta en ollut ainakaan kiinnittänyt kyseiseen matkustajaan ennen tätä mitään huomiota, eikä hän ollut aiheuttanut häiriötä. Konduktööri sanoi miehelle, että "nyt lähdet pois", kertoo silminnäkijä.

Junasta poistettu matkustaja kävi kuitenkin käsiksi konduktööriin ulkona asemalaiturilla.

-Tällöin konduktööri suihkutti miehen kasvoihin. Mies horjui ja istui voivotellen penkille. Se oli aika pahan näköistä, kertoo silminnäkijä.

-Mies piteli kasvojaan ja häneen näytti sattuvan paljon. Hän voivotteli, ettei näe mitään.

Silminnäkijän mukaan juna pääsi jatkamaan matkaansa noin kymmenen minuuttia myöhässä, poliisien saavuttua paikalle.

Silminnäkijän mukaan konduktöörin voimankäyttö ei kuitenkaan vaikuttanut liialliselta. 

VR: Kaasusumutinta lupa käyttää itsepuolustukseksi

VR kertoo MTV Uutisille, että erilaiset vaaratilanteet ja järjestyshäiriöt ovat lisääntyneet myös junissa.

-Konduktööreillä on turvanaan myös kättä pidempää, mutta ensisijainen turvallisuusväline on ns. puhejudo, kertoo VR:n viestintäpäällikkö Mika Heijari MTV Uutisille.

Kättä pidempi on kaasusumutin, jota on lupa käyttää vain itsepuolustukseksi. 

Heijarin mukaan yleensä kaasusumuttimen käyttöön liitty se, että häiriköllä on joku ase, esimerkiksi pullo tai veitsi. Konduktöörit käyvät kurssin, jossa opastetaan, missä tilanteissa sumutinta käytetetään ja kuinka sitä käytetään.

Heijari kertoo, että kaasusumutinta käytetään vain noin kymmenen kertaa vuodessa. Sumuttimen käytöstä raportoidaan aina.


Lue myös:

    Uusimmat