Puolet VR:n kaukojunista myöhässä perjantai-iltana – osalla lähtö viivästyy tunteja

Viikonlopun sää: Lunta tupruttaa paikoin jopa 30 senttiä 2:26
Katso video: Viikonlopun sää: Lunta tupruttaa paikoin jopa 30 senttiä

Helsingistä lähtevien yöjunien myöhästymisen syynä on vaihtotyöveturien vikaantuminen.

Useat VR:n junat ovat olleet perjantai-iltana myöhässä. VR:n viestinnästä kerrotaan perjantai-iltana, että puolet kaukoliikenteen junista on ollut myöhässä. Syyt ovat viat kalustossa ja junaradassa.

–  On ollut sellaisia tilanteita, että vaihteet ovat olleet lumen peitossa, Mira Linnamaa VR:n viestinnästä kertoo STT:lle.

Linnamaan mukaan pienet myöhästymiset ovat olleet 15–60 minuuttia. Muutama juna on ollut tätä enemmän myöhässä. Esimerkiksi Helsinki–Oulu-juna lähti perjantai-iltana yli kolme tuntia myöhässä.

Vaihtotyöveturin radio-ohjauksessa vikaa

Linnamaa kertoo, että kolme lauantain vastaisena yönä Helsingistä lähtevää yöjunaa lähtee ainakin useita tunteja myöhässä. Syynä on Helsingin Ilmalan varikon kahden vaihtotyöveturin vikaantuminen. Vaihtotyöveturin tehtävänä on koota junat.

–  Toisessa vaihtotyöveturissa on radio-ohjauksessa vikaa ja toisessa kompressori rikki.

Linnamaan mukaan Ilmalaan ollaan parhaillaan siirtämässä uutta vaihtotyöveturia. VR:n kolme pohjoisesta Helsinkiin lähtevää yöjunaa on lähdössä aikataulussa.

Linnamaa kertoo, että lauantaina VR pyrkii liikennöimään normaalisti.

–  Ei ole näkyvillä, että huomenna olisi tällaisia vikaantumisia, jotka vaikuttavat liikenteeseen.

Lehtikuvalle kuvaava valokuvaaja kertoi iltaseitsemältä STT:lle Tampereen asemalta, että suurin osa VR:n Tampereelta lähtevistä kaukojunista oli myöhässä. Rautatieaseman pääaulassa oli illalla paljon ihmisiä junien lähtöä odottamassa.

Juttua päivitetty kauttaaltaan lisätiedoilla 12.1.2024 klo 20.51

Lue myös:

    Uusimmat