Julius Honka antoi lämärinsä puhua – kauden debyyttiosuma upeasti yläkulmaan!

Suomalaispuolustaja Julius Honka teki NHL-seura Dallas Starsille komean maalin maanantain vierasottelussa New York Rangersia vastaan. Dallas voitti ottelun lopulta rangaistuslaukauskilpailun jälkeen 2-1.

Honka avasi ottelun maalihanat toisen erän alkupuoliskolla. Hän lämäsi sydämensä kyllyydestä ja kiekko painui komeasti maalin yläkulmaan ohi Rangers-vahti Ondrej Pavelecin. Syötön osumaan tarjoili toinen suomalaispuolustaja Esa Lindell.

Maali on 22-vuotiaan jyväskyläläislähtöisen Hongan ensimmäinen NHL:ssä kuluvalla kaudella, ja sitä hän myös tuuletti innokkaasti. Yhteensä hänellä on nyt koossa kaksi maalia taalaliigassa.

Rangers tuli ottelun kolmannen erän lopulla tasoihin 1-1:een Rick Nashin osumalla. Ratkaisu haettiin lopulta rangaistuslaukauskilpailusta, jossa Dallas-vahti Kari Lehtonen torjui kolmesta yrityksestä kaksi. Dallasilta maalinteossa onnistuivat Alexander Radulov sekä Jason Spezza, joten voitto kirjattiin vierasjoukkue Dallasille.

Honka ja 24 kertaa torjunut Lehtonen valittiin ottelun kolmen tähtipelaajan joukkoon. Ykköstähti oli peräti 44 kertaa kiekon eteen ehtinyt Palevec.

Voitolla Dallas katkaisi kolmeen otteluun venyneen tappioputkensa.

Lue myös:

    Uusimmat