Jukka Jalonen yllättyi MM-kisojen häkellyttävästä käänteestä – "Ei olisi tullut mieleenkään!"
Jukka Jalonen hieraisi silmiään, kun hän katseli jääkiekon MM-kisojen tuloksia tiistaina.
Turnauksen ylivoimaisesti erikoisin käänne nähtiin eilisiltana, kun Itävalta nousi peräti viiden maalin takaa Kanadan rinnalle.
Kanada johti peliä vielä kahden erän jälkeen 6–1.
Mutta, mutta.
Benjamin Baumgartner, 2–6.
Peter Schneider, 3–6.
Dominic Zwerger, 4–6.
Schneider uudelleen, 5–6.
Ja Marco Rossi, 6–6, kun pelikello näytti aikaa 59.11.
Jutun yläreunan videolla kuvaa Itävallan noususta.
– Tuo oli meille hyvä muistutus siitä, että heillä (Itävalta) on tulivoimainen joukkue jalkeilla. Heillä on erittäin hyviä, ihan Euroopan kärkiyksilöitä mukana, varsinkin jos hyökkäyssuuntaan katsotaan, Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen sanoo MTV Urheilulle.
Jalonen myöntää, että hän yllättyi, kun hän näki tiistain pelin dramaattisen käänteen.
– Totta kai, jos peli on 6–1. Ihan sama mikä joukkue siellä johtaa tai on häviöllä. Kyllä se on yleensä johtavan joukkueen peli, jos taistoa on jäljellä enää 20 minuuttia. Ei olisi tullut mieleenkään! Jalonen myöntää.
– Toki, jos Kanada olisi ollut häviöllä 1–6, niin sitten olisi voinut ajatella, että joku ihmenousu sieltä saattaa vielä tulla. Ei kyllä noin päin, ei käynyt pienessä mielessäkään, Jalonen jatkaa.
Kanada voitti pelin lopulta jatkoajalla John Tavaresin maalin avulla (7–6).
Leijonat kohtaa Itävallan torstaina.
– Meidän täytyy olla erittäin hyviä silloin. Meidän pitää pystyä ottamaan heidän vahvuutensa pois. Kanada ei sitä eilen tehnyt ja he maksoivat siitä hintaa, Jalonen summaa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää