Jukka Jalonen murahti Leijonien tappioputkesta TV5:llä: "Otetaan MM-ennakkosuosikin paineita pois"

Video: Leijonat jäi Kari Jalosen Tshekin jalkoihin

Leijonat on kärsinyt MM-kotikisojen alla jo kolme peräkkäistä tappiota. Tuorein tuli lauantaina Tshekille, joka oli parempi lukemin 3–1. Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen murahti, kun häneltä kysyttiin Suomen joukkueen tuoreista esityksistä TV5:llä.

Leijonat jatkoi tappiollisella tiellä, kun se hävisi lauantaina Tshekille 1–3. Suomen joukkue paransi kolmanteen erään, mutta se ei riittänyt.

– Emme olleet ihan parhaimmillamme. Toinen erä oli vaatimaton. Sen loppuhetkillä tuli pari lapsusta. Toinen erä on ollut meille muutenkin vähän haastava viime aikoina. Pitää miettiä, että miten pystymme parantamaan sitä jatkossa, Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen sanoi TV5:n haastattelussa.

Suomi on nyt kolmen ottelun tappioputkessa, joka alkoi Tshekin EHT-turnauksen loppuvaiheilla. Asiasta kysyttiin Jaloselta, joka viittasi kevään MM-kisojen ennakkoasetelmiin.

– Otamme pikkuhiljaa näitä niin sanottuja ennakkosuosikin paineita itseltämme pois, Jalonen murahti, viitaten tulevaan MM-turnaukseen.

– Ei tarvitse kenenkään kuvitella, että menemme kisoissa voitosta voittoon. Tämä voi olla meille ihan hyväkin, että on tullut muutaman kerran pataan. Voimme vähän syvemmältä pähkäillä ja pohtia, että mitä meidän pitää tehdä jatkossa paremmin, Jalonen jatkoi.

Suomi pelaa MM-kenraalinsa sunnuntaina, kun vastassa on Ruotsi. MM-turnaus puolestaan alkaa perjantaina Tampereella.

Lue myös:

    Uusimmat