Juhannuskokot saattavat jäädä polttamatta – näin helle kietaisee Suomen syleilyynsä

Tältä näyttää juhannuksen sää – katso lähiviikkojen kesäinen ennuste 6:52
Tältä näyttää juhannuksen sää.

Tällä viikolle kesälomansa ajoittaneet työn raskaan raatajat pääsevät nauttimaan mitä mainioimmista lomasäistä. Ensi viikolla ylitetään jopa helleraja.

MTV Uutisten meteorologi Jenna Salminen ennusti kesäkelien alkavan nyt toden teolla. 

– Ensi viikolla on keskimääräistä kuivempaa, aurinko paistaa ensi viikon aikana ja viikko on kesäinen, Salminen arvioi.

– Mielipiteestä riippuen, ensi viikon loppupuolella voi olla jopa liiankin kuumaa. Yli 25 lämpöasteen mennään viikolla, ja viikon loppua kohden on mahdollisuus köllötellä peräti 30 asteen lämpötiloissa.

Samaa tahtia lämpenevät myös järvivedet.

– Vedet lämpenevät jopa asteen pari per päivä, eli eteläisimmässä Suomessa uidaan 20 asteisessa vedessä, mikäli helleputki säilyy läpi viikon.

Kuivaa ja aurinkoista

Juhannusviikon sää sen sijaan on vielä enemmän arvoitus, mutta Jenna Salmisen mukaan hieman näyttäisi siltä, että saatetaan palata takaisin tämän viikon keleihin.

Mikäli Keski-Euroopan korkeapaine säilyy Suomen yläpuolella, kelit pysyvät helteisinä, mutta tämän viikon tilanne voi hyvinkin toistua ennen juhannusta.

– Kuten tälläkin viikolla, välillä voi puskea läpi viileämpää ilmaa, ja sitten taas lämmittää.

Salmisen mukaan on mahdollisuus, että Keski-Euroopan lämmöt pullahtelevat pitkin juhannusviikkoa takaisin, mutta ennuste tarkentuu vasta ensi viikolla.

Melko todennäköistä silti on, että kahden seuraavan viikon sateettomuus ja aurinkoisuus aiheuttaa sen, että mikäli kuivuus jatkuu juhannusviikolla, voi metsäpalovaroitus olla edessä juhannuksena.

– Sehän tarkoittaa sitten sitä, että kokkoja ei voi polttaa.

Joka tapauksessa näyttää nyt siltä, että juhannus vietetään lähes koko maassa aurinkoisessa ja lämpimässä säässä.

Lue myös:

    Uusimmat