Juha Willman: Aurinkorannikolla on meneillään nuorennusleikkaus
Juha Willman toimii ravintoloitsijana Aurinkorannikolla kuudetta vuotta. Hän on kohdannut työnsä kautta monia maanmiehiään. Willmanin mukaan suomalaisen maine viinaturistina on vanhentunut.
Juha Willman lähti vuonna 2004 kokeilemaan siipiään ravintoloitsijana Espanjassa ja jäi sille tielle. Nykyään hän viettää kesät Suomessa ja talvet Aurinkorannikolla.
− Tämä toimii minulla loistavasti. Haluan viettää kesät Suomessa jo siksi, että poikani, tyttäreni ja lapsenlapseni asuvat siellä, Willman kertoo.
Willman on yksi Fuengirolassa sijaitsevan Bar Cocina Witin omistajista. Asiakkaista valtaosa on suomalaisia, mutta piipahtaa ruokailemassa toisinaan paikallisiakin.
− Pidempiä aikoja täällä viihtyville suomalaisille toimimme toisena olohuoneena. Läheinen Los Pacosin asuinalue on suomalaisten suosiossa.
Suomalaisten yhteisö Aurinkorannikolla on tiivis. Kaikki eivät toki halua toisen suomalaisen naapuriksi, mutta seurasta ei tarvittaessa tule puutetta.
− Täällä on nähtävissä juuri nyt pienoinen nuorennusleikkaus. Moni hieman alle kuusikymppinen, eläköitymistä suunnitteleva käy tutkailemassa paikallista tunnelmaa. Iäkkäämmät sen sijaan palailevat Suomeen viettämään vanhuuspäiviään, Willman kertoo huomioistaan.
Alkoholi ei enää villitse
Suomalaiset saavuttivat 1980-luvulla kyseenalaisen kunnian viinaturisteina, jotka riemastuivat etelän halvasta alkoholista. Willman sanoo, että mielikuva on aikansa elänyt.
− Välillä peikko saattaa nostaa päätään. Yleisesti ottaen täällä ei kuitenkaan kohtaa humalaisia siinä mielessä, että he leimautuisivat suomalaisiin.
Paikallinen elämänmeno kirvoittaa Willmanilta lähinnä positiivisia kommentteja.
− Pidän espanjalaisesta mentaliteetista. Ihmiset ovat vapautuneita ja keskustelevat ventovieraalle vaikka hississä. Meno on mukavan rempseää ja valoisaa.
Willman kiittelee myös alueen runsaita harrastusmahdollisuuksia, joista riittää ammennettavaa vaikka sappattivuotta varten.
− Kaikille löytyy jotain, aina ratsastuksesta sukeltamiseen ja kielten opiskeluun.
Keksii Willman sentään yhden asian, joka vaatii monen suomalaisen haaveissa siintävään maahan muutettaessa tottumista.
− Liikenne on täällä aivan kaoottista. Toisaalta systeemi toimii, kun sen omaksuu. On vain uskallettava kaahata rohkeasti sekaan, Willman kuvailee.
Studio55/Jenni Kokkonen
Uusimmat
-
10:46
Zelenskyi WSJ:lle: Ukraina on valmis täysimittaiseen vastahyökkäykseen
-
10:45
Ukraina: Venäjä menetti päivässä 560 sotilasta ja 10 panssarivaunua – MTV seuraa sotaa
-
10:40
MTV seuraa: Sardinian MM-ralli – Esapekka Lappi otti taas komennon! Vesilätäköt hyydyttäneet autoja
-
10:33
Club For Five on tehnyt A Cappella -musiikkia jo 20 vuotta – rohkaisevat suomalaisia käyttämään rohkeasti ääntään
-
10:15
Floridan finaaleihin johtaneen supertähden persoona saa kehuja seuran suomalaiskiekkoilijalta: "Todella hyvä lisä"
-
10:00
Toyota-kuski hölmöili rallinsa pilalle heti aamusta: "Käsittämättömän tyhmiä juttuja"
-
10:00
Flow jättää elokuussa hyvästit Helsingin Suvilahdelle – yksi asia Suomessa huolettaa: "Olemme aika pienessä häkissä keskenämme täällä kohta"
-
09:43
Alle euron annokselta! Hittiletut voi valmistaa entistäkin edullisemmin
-
09:08
USA:n puolustusministeri: Yhdysvaltain ja Kiinan välinen vuoropuhelu elintärkeää
-
08:49
Nuuskan tavoin käytettävät nikotiinipussit viedään Suomessa nyt käsistä – tällaiset haittavaikutukset niillä on
-
08:35
Aleksander Barkov aloittaa jahdin uransa ensimmäisestä Stanley Cupista – nämä asiat Vegasin joukkueesta iskevät suomalaistähden silmään
-
08:32
Huippunimi vasta alkusoittoa – Liiga-seuran urheilupomo paljastaa: Pelaajabudjettia nostetaan, tavoitteena Suomen mestaruus
-
08:28
Tällainen autokoulun teoriakoe on nykyisin – testaa, pääsisitkö läpi!
-
08:26
Yllättävä ongelma päätti suomalaiskuskin voittokamppailun MM-rallissa
-
08:01
Katri Mäkinen tanssi Käärijän taustalla Euroviisuissa – yksi harjoitus ei sujunut suunnitelmien mukaan ja hän loukkasi itsensä
-
07:41
Jääkö ammatillinen koulutus lukion ja yliopiston varjoon? "Yhteiskunnasta tulee sellaista viestiä, että ammattikoulu ei ole yhtä arvostettu"
-
07:30
Jose Mourinhon toiminnalle täystyrmäys, suomalaisasiantuntija vaatii huippuluotsille kovaa sanktiota – "Häpeällistä"
-
07:18
Legendaarinen "Sinilintu" pelastettiin romutukselta Ruotsista Turkuun – Caravelle-konetyyppi aloitti Finnairin suihkukoneajan 1960-luvulla
-
07:15
Elohiiri, elättäjäinen, nyppyrä vai vaippanen – miten sinä kutsut nykivää ihoa?
-
07:06
Muistatko kaikki Love Island Suomi -voittajat? Näin heille kävi
-
Lataa lisää