Juha Veijonen valittelee: Töitä ei ole koskaan liikaa

Näyttelijä Juha Veijonen kertoo, että nälkävyötä on välillä joutunut kiristämään, kun työt ovat olleet vähissä.

Veijonen on työskennellyt Teatterikorkeakoulusta valmistumisensa jälkeen vuodesta 1992 aina freelance-näyttelijänä. Televisio- ja elokuvaroolien lisäksi monipuolinen näyttelijä on tehnyt uransa aikana muun muassa kuunnelmia, mainoksia sekä dubbauksia. Koska vakituista kuukausipalkan maksajaa ei ole, töitä tehdään niin paljon kuin niitä on saatavilla. Välillä on myös hiljaisia kausia, joihin Veijosen mukaan täytyy vain varautua.

– Freelance-näyttelijällä ei ole töitä koskaan liikaa. Nälkävyötä on välillä joutunut kiristämään. Alan työntilanteen vaihteluihin on pakko pystyä varautumaan. Freellä on aina kuivia ja kosteampia kausia, enkä puhu tässä yhteydessä alkoholista, Veijonen sanoo MTV3.fin Viihdeuutisille.

Veijonen kertoo olleensa aina huono säästämään, mutta pyrkii kuitenkin jättämään jotain pahan päivän varalle.

– Olen realisti, kun hype tulee duunin puitteissa, niin alamäki tulee anyway. Siihen pitää vaan osata varautua eikä aallonpohjalla pidä masentua.

Veijonen sanoo, että on työskennellyt 30 eri ammatissa ennen näyttelijäntyötään.

– Jos yhtäkkiä mieleeni tulisi ammatinvaihto, en olisi pulassa, sillä olen kätevä käsistäni, muun muassa lihanleikkaajana töitä paiskinut Veijonen toteaa.

Tällä hetkellä Veijosta työllistää Pirkka-Pekka Peteliuksen ohjaaman ja Jari Tervon käsikirjoittaman kahdeksanosaisen tv-sarjan kuvaukset.

(MTV3–MIKKO KORMILAINEN)

Lue myös:

    Uusimmat