Näytelmäkirjailija Juha Jokela kutsuu uutta Sumu-näytelmäänsä itsesensuurikomediaksi. Mutta onko se komedia lainkaan? Suomalaisfirman suhmuroinnit Venäjän suuntaan toki naurattavat – ja ovat hyytäviä.
46-vuotias Juha Jokela nousi teatterin huipulle Mobile Horror-näytelmällään 13 vuotta sitten. Sen jälkeen teokset Fundamentalisti, Esitystalous 1 ja 2, Patriarkka sekä useat tv-sarjat ovat nostaneet hänet kirjoittajien kärkeen. Kansallisteatterin Sumu jatkaa samalla tasolla.
Mahdottoman tehtävän edessä
Jokela kirjoittaa mieluiten siitä, mitä ajassa tapahtuu – kännykkäbisneksestä, suurkaupunki-illuusioista; nyt bisneksen ja etiikan loputtomasta joustavuudesta.
Näytelmässä pieni suomalaisfirma yrittää kaupata uutta aivosairauksien hoidon mullistavaa laitetta Venäjälle. Siellä olisi ostajia, mutta entäs jos laite päätyy Krimille, johon EU-valtio ei saa myydä mitään.
Näytelmän monet hahmot ovat aika naurettavia, juuri siksi niin todellisia – eritoten joka paikkaan kumarteleva ja pyllistelevä firman pomo. Myyntitehtävä on mahdoton.
– Mahdoton tilanne on aina hyvä komedian lähtökohta. Minulle esikuvia ovat Charlie Chaplinin Diktaattori ja Stanley Kubrickin Tohtori Outolempi. Ne ovat hyytäviä komedioita, niin tämäkin.
– Outolemmessä pitää naureskella sille, että ohjukset ovat jo ilmassa, eikä enää voida tehdä mitään. No tässä näytelmässä maailma ei sentään tuhoudu.
Etiikka on huono bisneskumppani
Sumu-näytelmän toimitusjohtaja neuvottelee itään, hakee tukea hallitukseltamme ja pohtii jotenkin siihen suuntaan, että "pitäisi kyllä funtsia Taiston pointteja etiikasta".
Taisto on tutkijakaveri, joka kyselee moraalin perään "hyökkäjävaltion" bisneksissä. Lopulta toimitusjohtaja on aivan sumussa ja menee aivan sekaisin. Munaton mies, joka hukkaa firmansa identiteetin?
– Kyllähän se näin on, mutta voisimmeko kuvitella, että maailmassa olisi tällainen valtiokin, joka toimii samalla tavoin, hymyilee Juha Jokela.
– YYA-ajan "rauhanomaisen rinnakkaiselon" myötä meillä on edelleen kuvitelmamme jostain erityisasemastamme Venäjän naapurina idän ja lännen välissä.
Jokela on sikäli asian ytimessä, että kun Mihail Gorbatshov julkaisi jokunen vuosi sitten muistelmansa, hän ei kirjoittanut sanaakaan Suomesta. Ei mitään.
Näyttelijät hehkuvat Jokelan intensiivisen dialogin äärellä, jos nyt edes hehkuminen on sallittua.
Juha tykkää repliikeistä – ja niitä riittää
– Minä olen huutanut ja riehunut kuin eläin monta kertaa Kansallisteatterin lavalla, nyt en tee sitä yhtään. Enimmäkseen istutaan sohvilla ja konttorissa ja puhutaan, kuvailee toimitusjohtajaa esittävä Timo Tuominen.
– Juha tykkää tekstistä ja repliikeistä ja niitähän riittää, mutta onneksi teksti on aivan helvetin hyvää.
15 vuotta Suomessa asunut Elena Spirina tekee debyyttinsä Kansallisteatterissa. Hän esittää tulkkia – Larissaa, jonka tehtävä on toimia liennyttäjänä, ymmärtäjänä ja kahden kansakunnan sielujenkin tulkkina.
– Juhan ohjauksessa on hienoa näytellä. Tekstistä löytyy monia ulottuvuuksia, kun sitä lukee ja harjoittelee monta kertaa. Olen todella iloinen, että saan olla tässä projektissa.
Spirina sanoo, että häneltä on kysytty samoin kuin roolihenkilöltään: Mitä mieltä olet Ukrainasta?
– Ei venäläinen siihen mielellään vastaa, se on liian henkilökohtaista. Olen näyttelijä, en poliitikko.