Jouni Hynysen ajotaidot joutuivat yllättävään testiin: ”Kaikkeen kuseen sitä ihminen joutuu”

Suomen surkein kuski -ohjelmassa nähtiin muusikko Jouni Hynynen.

Muusikko ja Kirjailija Jouni Hynyseltä nähtiin ajotaidonnäyte Suomen surkein kuski -ohjelman toisessa jaksossa. Hynysen tehtävä oli jo klassikoksi muodostunut neulansilmäpujottelu, jossa kuskin pitää tietyllä nopeudella pujotella porttien läpi.

Hynynen kertoi ohjelman juontaja Eero Ettalalle ajavansa noin 15 000 kilometriä vuodessa ja että hän kokee olevansa hyvä kuski.

– Nyt kun on ikää tullut lisää, niin olen varmaan turvallisempi ja rauhallisempi kuski kuin joskus 20 vuotta sitten, Hynynen pohti.

Hynynen hyppäsi auton rattiin varmoin elkein, vaikka myönsikin, että tehtävä kuulostaa vähän pahalta.

Tuomaristo uskoi, että muusikko tekisi nappisuorituksen, mutta ensimmäisellä kierroksella rokkari ajoi liian hitaalla vauhdilla. Toisella kierroksella muusikon kaasujalka sai mittariin pyydetyn 55 kilometriä tunnissa, eikä yhtään porttia kaatunut. Tuomaristo hyväksyi moitteettoman suorituksen yksimielisesti.

Aplodien saattelemana muusikko nousi autosta ja sai tehtävästä hyväksytyn. Tyytyväinen Hynynen kommentoi ajoaan.

– Vähän jäi häiritsemään. Tekisi mieli käydä vielä oikein tosissaan kokeilemassa, mutta ehkä tämä riittää minulle, Hynynen naureskeli.

Katso Jouni Hynysen suoritus yllä olevalta videolta.

Lue myös:

    Uusimmat