Joulun menoliikenne sujunut hyvin

Joululiikenne pääteillä on sujuvaa, kerrotaan Liikenneviraston tieliikennekeskuksesta.

Tieliikenne ei ole kovinkaan vilkasta, sillä autoja kulkee teillä saman verran kuin arkisin työpäivän päättymisen aikaan. Pääteillä autot ajavat 80-100 kilometrin tuntivauhtia eikä pahoja jonoja ole ollut.

Illan suussa asiointiliikenne oli vilkasta isojen kaupunkien reuna-alueilla, kun ihmiset kävivät ostoksilla kauppakeskuksissa.

Toistaiseksi liikenteessä on vältytty vakavilta onnettomuuksilta.

Tiet liukkaita

Menoliikenteessä on kipakka pakkassää, koko maahan on luvattu 10-30 astetta. Tiet voivat olla liukkaita, sillä niitä ei suolata kovissa pakkasissa. Sankkoja lumisateita ei ole kuitenkaan luvassa.

– Kuiva pakkassää ei ole kauhean paha, jos ajourat ovat kuivia ja paljaita. Mutta pakkanen tietysti asettaa autolle omat haasteensa, sanoo MTV3:n Huomenta Suomessa vieraillut Liikkuvan poliisin tiedottaja, ylikonstaapeli Jussi Pohjonen.

Näin varaudut liikenteeseen

Tiedottaja Jussi Pohjonen muistuttaa autoilijoita tarkastamaan autonsa kunnon ennen liikkeelle lähtöä. Auton nesteiden tulee kestää pakkasta - tänä talvena poliisi on tavannut monta dieselautoilijaa, jotka ovat hyytyneet tien varteen. Myös polttoainetta tulee olla riittävästi.

– Kuulostaa nyt hassulta, mutta päivittäin tavataan autoilijoita, joilta polttoaine loppuu.

Myös asenne tulee olla kunnossa. Poliisi muistuttaa, ettei kukaan voi tänään kuvitella olevansa liikenteen ainoa kuljettaja.

– Liikenneturvallisuus on Suomessa aika hyvä, mutta jonoissa yksikin ylilyönti korostuu. Jos joku lähtee ohittamaan, se vain hidastaa kaikkien jonossa olijoiden matkaa, kun ohittaja pitää päästää takaisin jonoon.

Poliisi Jussi Pohjonen toivoo, ettei kukaan autoilijoista tänä vuonna pääse sanomaan, että talvinen keli yllätti:

– Eiköhän kenraaliharjoituksia ole tänä vuonna ollut. Toivon kaikille hyvää joulua ja rauhaa maanteille. Kaikki kunnioittavat toisiaan ja muistavat yhteispelin liikenteessä, niin ajaminen sujuu.

Katso ylikomisario Veikko Stoltin puhelinhaastattelu

Lue myös:

    Uusimmat