Joukkotappeluista kuohuviiniin ja politiikkaan – näin vapun vietto on muuttunut Suomessa

Ilmapallot ja ilakointi kuuluvat jokaiseen vappuun 1:36
MTV Uutisten arkistojen aarteet paljastavat vapunvieton perinteet viime vuosikymmeniltä.

Vapussa yhdistyvät sikin sokin iloisesti monet perinteet. Työväen vappua on vietetty jossakin muodossa Suomessa jo 1800-luvulla. Silloin ohjelmaan kuuluivat muun muassa katutappelut.

Vappua pidetään yleisesti kevään alkamisen sekä opiskelijoiden ja työväen juhlapäivänä. Ensimmäiset maininnat työväen juhlinnasta ovat Suomessa 1800-luvun puolivälistä, vaikka vappua ei silloin vielä pidetty yleisesti työväen juhlana.

Vappu on saanut nimensä pyhimys Valburgista, jonka muistopäivä on 1. päivä toukokuuta

1870-luvun alussa Tampereen tehdas- ja käsityöläiset kokoontuivat vappuisin keskustaan tappelemaan. Vaihtoehtoista ohjelmaa alettiin kehittää, kun kaupunkilaiset kyllästyivät jokakeväisiin joukkotappeluihin.

–  Vapun juhlinta rauhoittui 1880-luvulla, kun kaupungin työläisille alettiin järjestää kävelyretkiä, konsertteja ja iltamia, kerrotaaan Aineeton kulttuuriperintö -sivuilla.

Sivuston mukaan ensimmäiset selvästi poliittiset vappukulkueet marssittiin Helsingissä ja Tampereella vuonna 1898 niin sanotun juomalakkoliikkeen nimissä. Kulkueisiin osallistui tuhansia raittiusaatetta ja kieltolakia kannattaneita ihmisiä. 1900-luvulla työväki alkoi marssia laajempien yhteiskunnallisten ja sosiaalisten epäkohtien parantamiseksi.

Vuodesta 1979 lähtien vappu on ollut Suomessa virallinen liputuspäivä: suomalaisen työn päivä.

Vappumarsseihin osallistui parhaimmillaan 1970-luvulla kymmeniä tuhansia marssijoita. Nykyisin puolueen puheenjohtajat pitävät toki vappupuheita ja marssejakin järjestetään, mutta enemmän vapulta odotetaan aurinkoisia piknik-ilmoja, yhdessäoloa ja vanhan ylioppilaslakin löytymistä kaapin perukoilta. 

Kuohuviini kiinnostaa myös. Alkon mukaan sen myynti kasvaa vappuviikolla kymmeneillä prosenteilla.

Viiden jälkeen nähdään joka arkipäivä MTV3-kanavalla kello 16.58 alkaen. 

Ohjelma on katsottavissa suorana ja tallenteena myös MTV Katsomossa. Muista päivän uutisissa ja puheenaiheissa myös MTV Uutiset Live

Lue myös:

    Uusimmat