Joukkoraiskaus 60-luvulta ravistelee Unkarin uintijoukkuetta Rion olympialaisten alla - "Vannon etten tehnyt sitä"

Unkarin uintimaajoukkueen valmentaja Laszlo Kiss on joutunut eroamaan kymmenien vuosien takaisin joukkoraiskaustapauksen tultua julkisuuteen. Uutinen on järkyttänyt koko maan huippu-urheilupiirejä.

Laszlo Kiss, 75, tuomittiin vuonna 1961 kolmen vuoden vankeuteen osallisuudesta nuoren uimaritytön joukkoraiskaukseen. Kiss istui tuomiostaan 20 kuukautta. Unkarin uintiliitto piti Kissin puolta tuomion jälkeenkin ja otti hänet takaisin valmennustehtäviin.

Nyt asia on noussut Unkarin lehdistössä esiin. Moni on järkyttynyt siitä, että tällaisesta seksuaalirikoksesta tuomittu henkilö on voinut palata suoraan takaisin tehtäväänsä valmentamaan nuoria naisuimareita.

Mm. allaolevassa Twitter-viestissä kommentoidaan, että maineen puhdistaminen on liki mahdotonta 55 vuotta tuomion jälkeen. 

Ryöpytyksen keskiöön joutunut Kiss sanoi tänään luopuvansa maajoukkueen valmentajan tehtävästä. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.

- Unkarin urheilun ja oman terveyteni vuoksi olen tänään päättänyt erota, Kiss sanoi lausunnossaan.

Hän lisäsi, että hänen tuomionsa pohjautuu vääristelyyn ja että se oli poliittisesti motivoitu. Kissin mukaan tapahtumien takana oli Unkarin silloinen kommunistinen hallinto. Hän vannoi puhdistavansa vielä nimensä.

- Vakuutan, etten koskaan, missään olosuhteissa tehnyt sitä rikoksta josta minut tuomittiin, Kiss vannoi.

Seksiskandaali katkaisi tien Rioon

Laszlo Kiss oli parhaillaan valmentamassa Unkarin uintijoukkuetta Rion kesäolympialaisiin, kun hänen uransa katkesi yli 50 vuotta sitten tehtyyn rikokseen.

Kiss tuomittiin vuonna 1961 kahden muun uimarin kanssa nuoren uimaritytön raiskauksesta. Kiss oli tuolloin 21-vuotias. HVG.hu -sivuston mukaan miehet houkuttelivat tytön asuntoonsa ja kieltäytyivät päästämästä tätä ulos, pitelivät yhdessä uhria paikallaan ja raiskasivat tämän. Kukin miehistä sai 2-3 vuoden vankeustuomion.

Kiss kiisti syytteet mutta joutui silti istumaan tuomionsa. Hän vapautui vajaan kahden vuoden kuluttua ja palasi uintipiireihin.

- Mikään tuomioistuin tai viranomainen ei kieltänyt minulta nuorten valmennusta, joten näin uuden mahdollisuuden. Jokainen voi itse katsoa Unkarin uintituloksia ja päätellä siitä, olenko onnistunut vai en, Kiss totesi.

Kissin ansioluettelo onkin vaikuttava. Hän päätyi valmentamaan tähtiä kuten moninkertaista olympiavoittajaa Krisztina Egerszegiä. Sekä Unkarin uintiliitto että valmentajien liitto ovat ilmaisseet tukensa Kissille.

Lue myös:

    Uusimmat