Jos seksi ei huvita, sitä ei myöskään harrasteta – haluttomuuteen apua aikuisviihteestä?
Selvityksen mukaan seksin harrastaminen jatkuu keski-iässä, jos seksi koetaan tärkeäksi osaksi elämää. Mistä makuuhuoneeseen sitten saisi lisää vipinää? Toisen selvityksen mukaan aikuisviihde auttaa!
Tämän tutkimustuloksen olisi voinut arvata: jos seksi on ihmiselle tärkeää, hän jatkaa seksin harrastamista vanhemmallakin iällä. Aiheeseen perehtynyt selvitys julkaistiin JAMA Internal Medicine -lehdessä, kertoo LA Times, ja siihen osallistui 534 naista. Heitä tutkittiin vuodesta 2005 alkaen.
Kun tutkimusta oli tehty neljä vuotta, naiset vastasivat seksuaalisyyskyseluun. Vastaajista 354 kertoi olevansa seksuaalisesti aktiivisia. Seksuaalisesta aktiivisuudesta kysyttiin jälleen neljän vuoden kuluttua. 85 prosenttia samoista naisista oli edelleen seksuaalisesti aktiivisia.
99 naista kertoi, ettei seksi ole tärkeää, ja 63 prosenttia heistä ei harrastanut sitä.
Naiset harrastivat aktiivisesti seksiä muita todennäköisemmin, jos seksi oli heille melko tärkeää, aika tärkeää tai hyvin tärkeää. Seksuaaliseen aktiivisuuteen vaikuttivat myös esimerkiksi painoindeksi: alhaisemman painoindeksin omaavat naiset harrastivat enemmän seksiä. Yllättäen seksin laatu ei vaikuttanut seksin harrastamishaluun.
Selvitys kehottaa filmien pariin
Mistä makuuhuoneeseen sitten saisi lisää vipinää? Toisen selvityksen mukaan aikuisviihteestä; se nimittäin saattaa parantaa seksielämää. Kyselyn tosin teki aikuisviihteeseen keskittyvä nettikamerapalvelu Cam4.com, joten tulokset saattavat olla sen mukaisia.
Selvityksessä yli tuhat aikuista kertoi aikuisviihteen katselutavoistaan. Miehistä 90 ja naisista 60 prosenttia katsoi aikuisviihdettä säännöllisesti. Pareista 53 prosenttia katseli eroottisia filmejä yhdessä, kertoo Huffington Post.
Kyselyssä paljastui, että eniten aikuisviihdettä katsovilla vastaajilla oli vilkkain seksielämä. 54 prosenttia vastanneista on yrittänyt uutta asentoa, jonka on oppinut katsomastaan videosta.
Apua pilleristä?
Vuoden 2002 selvityksen mukaan yksi kolmasosa naisista kokee joskus haluttomuutta. Miehille on olemassa libidoa boostaavia lääkkeitä, mutta nyt näyttää mahdolliselta, että naisille suunnattu viagrankaltainen pilleri saapuu markkinoille pian. Sprout Pharmaceuticals on ilmoittanut saaneensa luvan edetä hankkeessa, joka tutkii naisen laiskan libidon tukemista lääkehoidolla, CNN uutisoi.
Naisille kehitetyn lääkkeen nimi on flibanserin. Lääkettä on tutkittu aiemminkin, mutta sen pääsy markkinoille estettiin vuonna 2010. Nyt pillerin tehokkuutta on jälleen selvitetty 14 kliinisessä kokeessa, joihin on osallistunut yli kolme tuhatta naista. Yhteensä tuotetta on vuosien aikana testannut jo yli 11 000 henkilöä.
Journal of Sexual Medicinessä vuonna 2013 julkaistun tutkimuksen mukaan naisten seksielämä parani pillerin käyttämisen myötä. Tulevaisuus näyttää, pääseekö "naisten viagra" markkinoille.
Tee sitä, tässä syitä!
Seksiä kannattaa harrastaa, onhan sillä todistetusti useita terveyshyötyjä. Tutkimuksissa on esimerkiksi selvinnyt, että aktiivisen seksielämän omaavat miehet ja naiset voivat näyttää jopa5-7 vuotta ikätovereitaan nuoremmilta.
Albanyn yliopiston selvityksen mukaan miehen spermassa on mielenlaatua kohottavia kemikaaleja; Amsterdamilaisyliopiston mukaan seksiä ajattelevat !
Jos vietät vaikkapa, poskesi alkavat punottaa luonnollisesti, huulesi ovat punakat ja ihosi suorastaan hehkuu. Munsterin yliopistossa Saksassa tehty tutkimus puhuu sen puolesta, että seksin harrastaminen voi olla vahvoja lääkkeitäkin tehokkaampi keino .
Lue myös:
Video: Vastauksia kysymyksiin mieskunnosta
(MTV LIFESTYLE)
Uusimmat
-
05:53
Venäjä: Öljyjalostamossa tulipalo, syyksi epäillään dronehyökkäystä – MTV seuraa sotaa
-
05:40
Poliisi tutkii röyhkeää rikossarjaa Espoossa – Senjan ala-asteikäinen poika ryöstettiin bussissa keskellä päivää: "Miten joku kehtaa toimia tuolla tavoin?"
-
05:32
Jemenin rannikolla vuosia lojuneen "kelluvan aikapommin" tyhjentäminen on alkamassa
-
05:26
Pohjois-Korea väittää laukaisseensa tiedustelusatelliitin – putosi mereen
-
05:21
Edistyykö Ruotsin Nato-jäsenyys tänään alkavassa kokouksessa Oslossa? – "Suomelle tärkeintä"
-
05:17
Lakot alkavat lastensuojelussa ja yksityisessä varhaiskasvatuksessa – näitä toimipisteitä lakko koskee
-
23:49
Wagner-pomo Prigozhin raivoaa Venäjän puolustusministeriölle Moskovan väitetyistä drone-iskuista – MTV seurasi sotaa
-
23:04
Ihminen löytyi kuolleena järvestä Nurmeksessa
-
22:59
Nämä kesätyöntekijät työskentelevät ruokapalkalla – Salmensuun tilan lehmät toimivat maisema-apulaisina
-
22:48
Putin: Ukraina yrittää pelotella venäläisiä lennokki-iskuilla – "Presidentin työpäivä alkoi aikaisin"
-
22:22
Venäjä sulkee Suomen toimipisteet Murmanskissa ja Petroskoissa – suurlähettiläs kutsuttiin puhutteluun
-
22:06
Amazon-verkkokaupan perustaja Jeff Bezos ja Lauren Sánchez juhlivat kihlaustaan huippukalliilla viinillä
-
22:01
Jan Vapaavuori ottaa kantaa venäläisten olympiajatkoon: "Ehdot niin tiukat ettei Venäjä halua itsekään osallistua"
-
21:59
Z-symbolit vilahtelevat Kosovossa: Venäjä seuraa tyytyväisenä tapahtumia, jotka voivat näyttäytyä EU:n epäonnistumisena
-
21:26
Humalaisen isän pahoinpitelemät 7- ja 9-vuotiaat pakenivat rappuun ja soittivat hätänumeroon – isän mukaan koko juttu oli huuhaata ja poliisit rasisteja
-
21:16
F1-asiantuntijialta tyly viesti Monacossa flopanneelle Sergio Perezille – vertasi omaan kokemukseensa Mika Häkkisen kanssa
-
21:02
Johnny Deppin nilkka murtui – joutuu siirtämään musiikkikokoonpanonsa kolmea kiertuepäivää
-
20:58
Emil Ruusuvuori venyi trillerin voittoon Ranskan avoimissa!
-
20:57
Yhdysvaltain ulkoministeri Blinken: "Uskon Ruotsin olevan Naton jäsen lähiviikkoina"
-
20:21
Ruoka, asuntolaina, auto vaihtoon – näillä keinoilla Johannan kahdeksanhenkinen perhe säästi menoistaan hintojen noustua
-
Lataa lisää