Jos alkoholilaki uudistuu sovitusti, nämä tahot hyötyvät – alkoholihaitoiltakaan ei vältytä

Kiistelty alkoholilakiesitys tänään lausuntokierrokselle 1:59

Alkoholilain uudistuksesta hyötyvät ainakin olutharrastajat, päivittäistavarakaupat ja pienpanimot. Pitkäaikaiset haaveet vähentää alkoholihaittoja ja siirtää anniskelua kodeista ravintoloihin taas eivät näytä toteutuvan.

Alkoholin saatavuutta lisäävän kokonaisuudistuksen lakiluonnos lähti tiistaina lausuntokierrokselle. Sosiaali- ja terveysministeriön lakiluonnos noudattelee hallituspuolueiden eduskuntaryhmien toukokuussa solmimaa sopua.

Luonnoksessa ruokakaupassa myytävän alkoholin prosenttiraja nousee 5,5:een nykyisestä 4,7:stä. Lakiluonnoksessa arvioidaan, että A-oluen, vahvempien siidereiden ja lonkeron hinnat jopa puolittuisivat, jos Alkon nykyistä hintaa vertaa kaupan tarjoushintaan.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n arvion mukaan alkoholijuomien kokonaiskulutus lisääntyy lain vuoksi 5-6 prosenttia. Suomalaiset juovat arvion mukaan jatkossa hieman väkevämpiä juomia.

– Vaikuttavuusarvio lähtee siitä, että kokonaiskulutus tulee kasvamaan. Kulutustottumusten muutosta ei tietysti tiedetä, että mikä litramäärä jatkossa kulutetaan, sanoo perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.).

Lakiluonnoksessa arvioidaan, että lisääntyvän kulutuksen takia alkoholiin kuolee vähintään 100-150 ihmistä enemmän vuodessa. Nykyisin alkoholisairauksiin ja alkoholimyrkytyksiin kuolee Suomessa vajaat 2000 ihmistä vuodessa.

Nämä muutokset uusi alkoholilaki toisi 2:44

Ravintolassa saisi juoda viiteen asti 

Ravintolat saisivat luonnoksen mukaan myydä alkoholia aamuneljään. Alkoholia saisi juoda ravintolassa aamuviiteen asti, mutta ravintolan ei olisi silloinkaan pakko sulkea oviaan.

Lakiluonnoksessa kuitenkin arvioidaan, että ravintoloiden anniskelumyynti ja työllisyys voivat jopa laskea uudistuksen takia. Matkailu- ja ravintola-alan etujärjestö Mara komppaa esitystä tältä osin sanoen ravintola-anniskelun vähenevän, kun kaupalle tulee oikeus myydä vahvempia alkoholijuomia, tilausravintolatoiminta sallitaan ja järjestyksenvalvojia vaaditaan lisää.

– Kahden järjestyksenvalvojan vaatiminen johtaa siihen, että toiminnasta tulee taloudellisesti kannattamatonta ja pubit joutuvat sulkemaan ovensa jo kello 01.30, Maran toimitusjohtaja Timo Lappi sanoo.

Alkon aukioloajat ovat pitenemässä arkisin iltayhdeksään. Silti Alkon myynti todennäköisesti laskee, kun monet tuotteet siirtyvät kauppoihin.

Alko on saamassa lakiin oikeuden myydä tuotteitaan myymäläautoista. Juomien kuljettaminen autolla usean lopetettavan myymälän asiakkaille säästäisi monopoliyhtiön kustannuksia.

Laki voimaan ehkä kesällä 

Hallituksen esitys alkoholilaista on tarkoitus antaa eduskunnalle kevätistuntokaudella. Rehula ei halunnut suoraan arvioida, saako kaupasta vahvempaa olutta jo ensi kesänä. Lakiuudistus on viivästynyt, sillä sen oli määrä tulla voimaan ensi vuoden alusta. 

Nyt lausuntokierroksen kanssa yhtä aikaa käynnistyy alkoholilain ilmoitusmenettely, jossa Euroopan komissio ja muut jäsenmaat arvioivat ehdotetun lainsäädännön yhteensopivuutta EU-oikeuden kanssa. Ilmoitusmenettely kestää kahdesta kuuteen kuukautta, eikä alkoholilakia voi hyväksyä ennen menettelyn valmistumista. 

Lue myös:

    Uusimmat