Jori Lehterä sanoo sen kainostelematta: HIFK paperilla Liigan kovin – "Mestaruus selvä tavoite"

Jori Lehterä HIFK-siirrostaan: "Ihan selvää, että oma tavoitteeni on mestaruus" 3:16
Jori Lehterä palaa pitkältä kierrokselta kotiin Helsinkiin. IFK on hänen mukaansa selvä mestarisuosikki tulevalle kaudelle.

Tuplamestaruuden viime kaudella Tapparassa voittanut Jori Lehterä liittyy HIFK:n riveihin vain mestaruus mielessään. Kovia satsauksia tehnyt helsinkiläisseura julkisti maanantaina nipun isoja sopimusuutisia.

Lehterän lisäksi HIFK:n uusiin vahvistuksiin kuuluivat kolme kovaa kiekollista puolustajaa Sami Lepistö, Tony Sund ja 17-vuotias Aron Kiviharju sekä maalivahti Tomi Karhunen ja Pelicansissa viime kaudella 19 maalia tehnyt hyökkääjä Joni Ikonen.

Viime kauteenkin yhtenä mestarisuosikeista lähtenyt IFK on tällä hetkellä ehkä jo se kaikkein suurin kultakandidaatti. Sitä ei 35-vuotias Lehteräkään peittele.

– Oma tavoite on ainakin mestaruus. Ensi viikolla käymme joukkueen tavoitteita läpi, mutta minulla on ainakin ihan selvää, että se on mestaruus, Lehterä sanoo MTV Urheilulle.

– Onhan tuossa, mitä minä olen katsonut, kyllä paperilla sarjan paras joukkue. Sitten täytyy vain toteuttaa, pistää arki ja työmäärät kuntoon, niin siinä on kaikki mahdollisuudet.

Sitä Lehterä on hankittu Helsinkiin tekemäänkin. Hän tuo pukukoppiin kaivattua johtajuutta sekä hyökkäys- ja ylivoimapeliin sarjan vaarallisimpiin kuuluvat kädet.

Lehterä palasi viime kaudeksi Liigaan kymmenen vuoden poissaolon jälkeen, mutta miksi hän halusi vaihtaa Tappara-paidan jo yhden kauden jälkeen IFK:n punanuttuun?

– Voidaan ehkä jopa puhua, että viime kaudelta sain jo kaiken, mitä lähdin hakemaan, kun menin Tapparaa.

– On kuitenkin kivempi tulla uuteen haasteeseen, takaisin kotiin, ja tässä on taas eri ympäristö ja eri jätkät. Saa periaatteessa taas aloittaa nollista koko homman. Toivottavasti pystyn tuomaan vähän sitä, mitä viime vuonna otin itse oppia, että saataisiin täällä hommat siihen samaan, koska potentiaalia jätkissä ainakin on, Lehterä linjaa.

Vahvasta Tappara-linkistään huolimatta Lehterä on täysin pääkaupunkiseudun kasvatteja. Pitäjänmäen Tarmosta Jokereiden junioriportaisiin siirtyneenä hänellä on edessään paluu juurille, vaikka IFK:ssa hän ei koskaan ole pelannutkaan.

– Tuntuu aika hyvältä. Pääsen olemaan perheen kanssa enemmän, ja tässä on aika hyvä joukkue meillä. On paljon uusia sopimuksia, ja vanhaa runkoa jäljellä, niin kyllä tässä on aika hyvä porukka, jolla on potentiaalia ihan mihin vain, Lehterä sanoo.

 

 

 

 

Lue myös:

    Uusimmat