Jokerien sulaminen seurahistoriaan – vastaavan kokenut Aravirta tyrmää "saunailtateorian"

Helsingin Hartwall Arenassa nähtiin lauantaina todella kummallinen jääkiekko-ottelu, kun Jokerit taipui 5-0-johtoasemasta 5-6-tappioon Dinamo Riikaa vastaan. 

Jokerit iski toisessa erässä viisi maalia, joista neljä syntyi kolmen minuutin ja 23 sekunnin sisällä, ja johti kamppailua kahden erän jälkeen 5-0. Jokerit oli lähdössä maaottelutauolle 20 peliminuutin päästä selvä voitto taskussaan, mutta Dinamo käänsi kamppailun kaikkien ihmetykseksi tasoihin ja sinetöi lopulta voiton rankkareilla. 

Jokerien Eteläpääty-kannattajayhdistyksen hallituksen jäsen ja seuran JokeriWiki-tilastosivujen taustavoima Kimmo Virtanen twiittasi lauantaina, että kyseessä on Jokerien historian isoimmasta johtoasemasta koettu tappio. 

Ottelu toi väkisin mieleen myös vuoden 2003 MM-kotikisat ja Suomi-Ruotsi-puolivälierän, jossa länsinaapurit nousivat 1-5-tappioasemasta 6-5-voittoon. Se on jäänyt, ikävä kyllä, pysyvästi kaikkien suomalaisten kiekkofanien mieleen. Se ei ole unohtunut myöskään tuolloin Leijonia luotsanneelta Hannu Aravirralta

– Olen yrittänyt unohtaa sen, MTV Sportin jääkiekkoasiantuntijana nykyisin toimiva Aravirta naurahtaa.

Aravirta ei allekirjoita sitä, että tällaisen täyskäännöksen takana pitää aina olla jonkinlainen henkinen lukko. 

– Se on liian helppo selitys, että se olisi aina niin. Voihan se tapahtua niinkin, mutta ei välttämättä.

– Peli on peliä, ei siellä välttämättä sen kummallisempia asioita tapahdu. Peliä pelataan 60 minuuttia. Jääkiekossa syntyy nopeasti maaleja ja maalitilanteita, aivan erilailla kuin esimerkiksi jalkapallossa. Kun niitä (maaleja) alkaa tulla, niin niitä tulee. 

– Me saimme siinä Ruotsi-pelissä todella onnekkaasti maaleja, vaikka oli siinä pari ylivoimamaaliakin. Sitten Ruotsikin sai onnekkaita pomppuja, Aravirta muistelee.

Leijonien entinen luotsi ei usko myöskään sitä, että Jokerit-pelaajien ajatukset olisivat karanneet maaottelutaukoon ja lauantai-illan löylyttelyihin. 

– En minä ole koskaan uskonut noihin teorioihin. Joskus 80- ja 90-lukujen vaihteessa monet sanoivat, että saunailtaa ei voi pitää pelin jälkeen. Minä sanoin, että ehdottomasti, se on paras paikka. Sen verran ammattilaisia pitää olla, että haluaa lähteä hyvillä fiilingeillä saunaan, Aravirta päättää. 

Lue myös:

    Uusimmat