Mainos

Joka kolmas kuluttaja on shoppailija

Joka kolmas kuluttaja on tuoreen tutkimuksen mukaan kaupoissa vaelteleva shoppailija. Shoppailua voidaankin pitää eräänlaisena kuluttamisen konkreettisena muotona.

Kauppatieteiden lisensiaatti Mika Boedeker on tutkinut väitöskirjaansa varten noin 500 turkulaisen mielipiteitä shoppailusta sekä kartoittanut shoppailijan muotokuvaa. Väitöskirja tarkastetaan tiistaina Turun kauppakorkeakoulussa.

Shoppailu näyttää painottuvan aavistuksen verran nuoriin, naisiin, matala- ja keskituloisiin, keskitason koulutuksen saaneisiin ja alempiin toimihenkilöihin.

Väittelijän mukaan hieman mielikuvitusta käyttäen vähittäiskauppa voidaan nähdä huvipuistona ja kuluttajat yleisönä, joka vaeltelee mielikuvitusmaailmassa elämyksiä keräämässä. Shoppailijoille kaupassa käynti on miellyttävää vapaa-ajan kuluttamista joko ostoksia tehden tai ilman varsinaista ostamista.

-Shoppailijat himoitsevat hauskoja, yllättäviä, yllätyksiä tarjoavia, jännittäviä ja keinotodellisia, mutta samalla turvallisia shoppailuympäristöjä. Shoppailu on siis eräänlaista seikkailua ja kauppa vastaavasti turvallinen seikkailualue. Miellyttävää kaupoissa käymisestä tekevät niiden monipuolisuus, puhtaus, tilavuus, kahvilat ja ravintolat, selkeys, hyvä palvelu ja basaarityyppinen pienliikkeiden kokonaisuus, luettelee Boedeker.

Shoppailuun vähemmän taipuvaiset henkilöt puolestaan painottavat sellaisia kauppaympäristön ominaisuuksia, jotka tekevät asioimisesta helppoa, sujuvaa ja tehokasta.
-Näistä henkilöistä myös lähes joka kuudes ilmoitti, että mikään ei voi tehdä kaupoissa käymisestä miellyttävää.

Vastaväittäjänä toimii professori Suzanne C. Beckmann (Copenhagen Business School) ja valvojana professori Helena Mäkinen.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.