Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa ihastuttaneet Heidi ja Oskari päätyivät eroon. Ex-pari avautuu nyt tuntemuksistaan ohjelman kuvausten jälkeen.
Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta katsojille tutuksi tulleet Heidi ja Oskari tarkentavat kumpikin omilta tahoiltaan MTV Uutisten haastattelussa eron syitä.
Kauden päätösjaksossa nähtiin koskettava hetki, jossa Oskari ja Heidi päättivät lopettaa avioliiton.
Nyt kuukausia myöhemmin Heidi kuvailee eroon johtanutta päätöstään.
– Meidän ajatusmaailmamme ei kohdannut. Meidän temperamenttimme on yksi iso tekijä. Kommunikointi, ymmärrys toisia kohtaan ja sitten on selittämättömiä ja ratkaisemattomia ristiriitoja, mitä nähtävästikin voi tässäkin ajassa tulla.
– Ei voi olla mainitsematta tai huomaamatta fyysistä vetovoimaa, Heidi kuvailee eron syitä.
"En tiedä minkä takia se nimenomaan oli kaikkein kovin juttu"
Ohjelmassa isoksi käänteeksi nousi niin sanottu Napakymppi-kohu. Heidi koki tulleensa petetyksi puolisonsa puolesta, joka ei ollut kertonut aiempaa osallistumistaan treffiohjelmaan.


