Johdettiinko Opelin uutta omistajaa harhaan? Vaatii puolta kauppahinnasta takaisin

Yhdysvaltalainen autojätti General Motors myi Opelin ranskalaiselle PSA-konsernille aiemmin tänä vuonna. Uutistoimisto Reutersin mukaan GM:n ja PSA:n välille on syntynyt kiistaa. Ranskalaiset väittävät GM:n pitäneen salassa sen, ettei Opel tule pääsemään EU:n asettamiin päästötavoitteisiin vaaditussa ajassa.

Uudet päästörajat astuvat voimaan vuonna 2021, jolloin EU:n alueella autojaan myyvien valmistajien koko malliston keskimääräisten hiilidioksidipäästöjen määrän on pudottava nykyisestä 130 grammasta kilometrillä vain 95 grammaan kilometriä kohden.

PSA on saanut vastikään tietää, että Opel tulee jäämään tavoitteesta noin 10 grammalla, ja että se on kehitystyöstä jäljessä 5–7 vuotta. Se hakeekin nyt GM:ltä korvauksena reilua 700 miljoonaa euroa, mikä on noin puolet koko kaupan 1,3 miljardin hintalapusta.

Ranskalaiskonserni väittää, että sitä johdettiin harhaan, mutta sen voi olla vaikea voittaa tapausta oikeudessa. GM:n panostuksia vähäpäästöisiin autoihin on jo pitkään pidetty riittämättöminä, joten oikeudessa todennäköisesti katsottaisiin, että PSA:lla ei olisi ollut edes syytä olettaa Opel-brändin pääsevän asetettuihin tavoitteisiin.

***

Lamborghini esitteli maailman nopeimman katumaasturin 13:17

Lue myös:

    Uusimmat