Johanna Puhakka kannustaa futarirakastaan paikan päällä Pietarissa: "Maanantaina kaatuu suklaamaa"

Rantabaari-näyttelijä Johanna Puhakka matkusti Pietariin seuraamaan jalkapallon EM-kisoja.

Salatuista elämistä ja Rantabaarista tuttu näyttelijä Johanna Puhakka on pitänyt jo jonkin aikaa yhtä Huuhkajat-puolustaja Paulus Arajuuren kanssa. 

Puhakka kertoi torstaina Instagram-tilillään matkustaneensa Pietariin kannustamaan Suomea jalkapallon EM-kisoihin. Hän seurasi siskonsa ja ystävän kanssa paikan päällä keskiviikon ottelua, jossa Suomi kärsi kirvelevän 0–1-tappion Venäjälle.

– Vaikka emme päässeet tanssimaan voitontanssia, olemme silti valtavan ylpeitä Suomen joukkueesta, kirjoitti Puhakka, joka riemuitsi luonnollisesti myös siitä, että pääsi näkemään Arajuuren ensimmäistä kertaa moneen viikkoon.

– Pelkästään Pauluksen näkeminen monen viikon jälkeen sai sydämeni hakkaamaan hulluna. Se, että pääsin näkemään, että hän todella pelasi EM-kisoissa on jotain, mitä on vaikeaa kuvailla.

Puhakka sanoi päivityksessään nauttivansa Pietarista vielä hetken ennen kotimatkaa ja odottavansa maanantain ottelua, jolloin Suomi kohtaa viimeisessä alkulohkon pelissään kisojen ennakkosuosikkeihin lukeutuvan Belgian.

– Vielä on aikaa loistaa, maanantaina kaatuu suklaamaa. Hyvä Suomi ja hyvä Huuhkajat!

Kyproksen liigan Pafoksessa pelaava Paulus Arajuuri toimi keskiviikon ottelussa Suomen kapteenina, kun Tim Sparv ei pelannut. Puhakka vahvisti suhteen Huuhkajat-puolustajaan viime vuoden lopulla Instagram-tilillään kerrottuaan aiemmin lähteneensä rakkauden perässä Kyprokselle.

Tämän kesän aikana Puhakka kuvaa Suomessa Rantabaari-sarjan uutta tuotantokautta.

Rantabaarin 4. kausi alkaa C More -suoratoistopalvelussa syyskuussa. Myös sarjan aikaisemmat tuotantokaudet ovat katsottavissa C Moressa.

Lue myös:

    Uusimmat