Joet monin paikoin tulvalukemissa – sateinen heinäkuu ei helpota tilannetta

Poikkeuksellisen sateinen kesäkuu näkyy erityisesti etelä- ja länsirannikon sekä Länsi-Lapin joissa. Niiden virtaamat nousivat kesäkuussa paikoin tulvalukemiin. Sateet hidastivat kesälle tyypillistä järvien vedenkorkeuden laskua ja saivat Lapissa järvien vedenpinnat jopa selvään nousuun.

– Runsaat sateet näkyivät erityisen selvästi Pohjanmaan ja Länsi-Lapin joissa. Esimerkiksi Muonionjoen Kaaresuvannon mittausasemalla mitattiin kesäkuun puolivälin sateiden jälkeen havaintoaseman kuluvan vuoden toistaiseksi korkeimmat vedenkorkeudet ja virtaamat, kertoo hydrologi Jarkko Koskela Suomen ympäristökeskuksesta.

Virtaamat kääntyvät jälleen nousuun

Sääennusteen mukaan sateisena alkava heinäkuu nostaa Etelä- ja Keski-Pohjanmaan jokien virtaamat paikoin pienen tulvan tasolle ensi viikon alussa.

– Joet saattavat tulvia alavimmille pelloille, ennustaa tutkija Harri Myllyniemi Suomen ympäristökeskuksesta.

Myös Lapissa viikonlopun sateet nostavat jokien virtaamia.

Päijänteen ja Saimaan vedenpinnat ovat hitaassa laskussa, mutta pysynevät koko heinäkuun ajankohtaan nähden korkealla. Myös Inarijärvi on tavanomaista korkeammalla, melko lähellä säännöstelyn ylärajaa.

Kasvatetut juoksutukset ovat saaneet Inarijärven pinnan laskuun. Se laskee 5-10 cm heinäkuun aikana, ellei heinäkuusta tule hyvin sateinen.

Kesäkuussa mitattiin ennätyslukemia

Kesäkuu oli monin paikoin poikkeuksellisen sateinen. Erityisesti etelä- ja länsirannikolla sekä Länsi-Lapissa satoi jopa poikkeuksellisen paljon.

Kesäkuun sadesummat olivat näillä alueilla paikoin yli 100 mm, kun keskimäärin kesäkuussa sataa noin 50-70 mm.

Helsingissä sadesumma kipusi jopa yli 140 mm:iin, mikä on Kaisaniemen 170-vuotisen havaintoaikasarjan suurin havaittu kesäkuun sadesumma. Muualla maassa sademäärät olivat lähempänä tavanomaisia kesäkuun lukemia.

Kesäkuun alkupuolella järvien ja jokien pinnat laskivat valtaosassa maata. Kuukauden puolivälin paikkeilla voimakkaat sateet käänsivät vedenkorkeuden ja virtaaman nousuun monessa järvessä ja joessa. Lapissa järvien ja jokien pinnat nousivat paikoitellen paljonkin.

Sateisimmillakin alueilla virtaamat kääntyivät kesäkuun loppua kohti laskuun ja kesäkuun lopussa virtaamat vaihtelivat koko maassa tavanomaisen tason molemmin puolin. 

Myös päävesistöjen keskivirtaamat olivat kesäkuussa pääosin ajankohdan tavanomaisten arvojen tuntumassa. Järvien vedenpinnat vaihtelivat kesäkuun lopussa maan eri osissa ajankohdan keskimääräisten lukemien molemmin puolin ja olivat pääosin laskusuunnassa. Suurista järvistä esimerkiksi Päijänne, Saimaa sekä Inarijärvi ovat edelleen ajankohtaan nähden korkealla.

Lue myös:

    Uusimmat