Jo yli kolmannes korkeimman KHO:n jutuista ulkomaalaisasioita – juttujen määrä kasvoi

Turvapaikanhakijatilanne näkyi merkittävissä määrin korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) viime vuoden asiamäärissä.

KHO on varautunut siihen, että turvapaikka-asioihin liittyvien valituslupahakemusten määrä kasvaa tuhansilla tänäkin vuonna.

KHO:lle tuli viime vuonna yli tuhat valituslupahakemusta turvapaikkapäätöksistä, kun vuonna 2015 valituslupahakemuksia turvapaikkapäätöksistä oli vajaat 400.

– Turvapaikka-asioista johtuva muutos alkoi näkyä loppuvuodesta, kertoo KHO:n presidentti Pekka Vihervuori.

Kaikkiaan ulkomaalaisasioita oli viime vuonna 38 prosenttia saapuneista asioista.

Oikeusneuvos Matti Pellonpään mukaan kaikissa ulkomaalaisasioissa valituslupa myönnettiin 12 prosentissa hakemuksista ja turvapaikka-asioissa luku voi olla jonkin verran enemmän. 

Helmikuun alkuun saakka kaikki valitukset Maahanmuuttoviraston turvapaikkapäätöksistä käsiteltiin Helsingin hallinto-oikeudessa. Tästedes juttuja käsittelevät myös Itä-Suomen, Pohjois-Suomen ja Turun hallinto-oikeudet.

Pellonpää arvioi Helsingin hallinto-oikeuden onnistuneen hyvin turvapaikanhakijoita koskevissa asioissa, vaikka valitusprosenteista ei voi tehdä suoranuottisia päätöksiä.

Vihervuoren mukaan turvapaikka-asioissa ympäristö voi muuttua käsittelyn aikana.

– Ulkomaalaisasioissa ei voi välttää sitä, että maailma muuttuu prosessin aikana.

Tarvittaessa myös hallintotuomioistuimet voivat ottaa kopin näistä muutoksista ja tehdä sellaisia päätöksiä, mitä kulloinkin oikeusturva edellyttää, Vihervuori sanoo.

"Emme ole arkoja muuttamaan linjauksia"

Viime syksynä julkisuudessa kritisoitiin muun muassa Maahanmuuttoviraston maatietouden ajantasaisuutta ja esitettiin myös väitteitä siitä, että poliittinen paine olisi vaikuttanut viraston päätöksiin.

KHO:hon tapaukset tulevat pääsääntöisesti hallinto-oikeudelta, eikä mahdollisesti virheellistenkään viranomaispäätösten pitäisi päästä KHO:n mukaan kertautumaan läpi oikeusasteiden.

Ajankohtaisia lähteitä KHO etsii ratkaisuihinsa esimerkiksi muiden maiden käyttämistä lähteistä.

– Seuraamme ennen muuta ihmisoikeustuomioistuimen ja muiden maiden oikeuskäytäntöä sekä riippumattomista lähteistä tulevaa maatietoutta. Emme ole millään tavalla arkoja tarvittaessa muuttamaan Maahanmuuttoviraston linjauksia, oikeusneuvos Anne Niemi sanoo.

Ennätysmäärä ratkaisuja 

Kaikkiaan korkeimpaan hallinto-oikeuteen saapuneiden asioiden määrä kasvoi viime vuonna 11 prosenttia. Ratkaistujen asioiden määrä nousi kolmanneksella ennätyslukemiin. KHO:ssa ratkaistiin vajaat 5 400 asiaa.

Muutoksenhakuasioissa käsittely KHO:ssa kesti viime vuonna keskimäärin 10 kuukautta. Turvapaikka-asioissa käsittely kesti keskimäärin 4 kuukautta ja nopeutetun käsittelyn asioissa keskimäärin 3,5 kuukautta. 

Lue myös:

    Uusimmat