Jo tamponikokeilu oli tuskallinen – ikävä vaiva pilasi myös naisen ensimmäisen seksikerran: "Jokin oli vakavasti pielessä"

Brittiläinen Isley ymmärsi teini-iässä ensimmäisen seksikertansa myötä, ettei kaikki ollut hänen kehossaan hyvin. Myöhemmin hän sai diagnoosin vaginismuksesta, kertoo BBC.

Katso yllä olevalta videolta vinkkejä siihen, jos seksi ei suju!

Monille nuorille naisille ensimmäinen seksikerta voi olla kivulias ja kiusallinen kokemus. Samanlaisia muistoja löytyy myös brittiläiseltä Isley Lynniltä teiniajoilta, mutta eri syystä kuin monilla muilla nuorilla.

Isley, nyt 30, kärsii nimittäin emätinkouristuksesta eli vaginismuksesta.

Se on seksuaalinen toimintahäiriö, jossa emättimen alaosaa ympäröivät lantionpohjan lihakset kouristuvat tahattomasti, kun emättimeen työnnetään jotakin, kuten tamponi, penis tai gynekologisessa tutkimuksessa käytettäviä laitteita.

Joillakin pelkkä ajatus esineen työntymisestä voi laukaista kouristuksen. Joillakin ongelmia on vain yhdynnässä.

"Se tuntui kuin siellä ei olisi reikää"

Emätinkouristuksesta kärsivä nainen ei kykene hallitsemaan kouristusta.

– Kokeilin ensimmäistä tamponiani, kun olin 10 vuotta vanha. Se oli tuskallista, se tuntui kuin siellä ei olisi reikää, kuin siinä olisi seinä sen edessä, missä reikä pitäisi olla, Isley kuvailee.

– Tiesin, että jokin oli vakavasti pielessä ensimmäisen poikaystäväni jälkeen.

Isley koki, että yhdynnän epäonnistuminen oli hänen syynsä ja kuvailee kokemusta sydäntä särkeväksi. Sairastila vaikutti merkittävästi naisen suhteisiin.

– Muistan olleeni peloissani, että kumppanini ehkä ajattelivat, että en vain ollut rakastunut heihin tai etten ollut fyysisesti viehättynyt heistä.

Emätinkouristus voi johtua endometrioosista tai emättimen infektiosta, mutta sen syy on todellisuudessa usein epäselvä.

Sairastilaa esiintyy kuitenkin eniten naisilla, jokta ovat nuoria, suhtautuvat kielteisesti seksiin tai jotka ovat seksuaalisesti traumatisoituneet.

Monialaista hoitoa

Emätinkouristusta hoidetaan ideaalitilanteessa gynekologin, fysioterapeutin ja psykologian kanssa. Kumppanin osallistuminen hoitoon auttaa usein merkittävästi.

Vasta myöhäisteini-iässä Isley sai diagnoosin vaginismuksesta. Vaivaa on hoidettu muun muassa psykoterapialla ja treenaamalla, jonka tarkoituksena on ollut rentouttaa lihaksia.

Sairastilaa ei kuitenkaan ole saatu Isleyltä parannettua, mutta hän on jo sujut sen kanssa.

Lähteet: BBC, Terveyskirjasto

Lue myös:

    Uusimmat