Jo neljä alasammuttua kohdetta – Tämä tapauksista tiedetään

Jo neljäs epäilty vakoilupallo ammuttiin alas – asiantuntijat ja Nato kommentoivat tilannetta 3:11
Jo neljäs epäilty vakoilupallo ammuttiin alas – asiantuntijat ja Nato kommentoivat tilannetta.

Pohjois-Amerikan taivaalta on viime aikoina ammuttu alas jo neljä esinettä. Kokosimme, mitä niistä tiedetään.

Tapauksista ensimmäinen vaikuttaa selvimmiltä. Tammikuun lopulla Yhdysvaltain viranomaiset kertoivat, että maan yllä leijailee kiinalainen jättiläisilmapallo, jota epäillään vakoilupalloksi.

Päiväkausien ajelehtimisen jälkeen Yhdysvallat ampui pallon alas 4. helmikuuta Etelä-Carolinan rannikolla. Kiina on sanonut, että pallo on tehnyt vain säätutkimuksia.

Pallo oli kooltaan kolmen linja-auton kokoinen ja painoi yli tonnin. Yhdysvaltain puolustusministeriön mukaan pallossa oli useita antenneja ja siinä oli sen verran aurinkopaneeleja, että ne voisivat tuottaa virtaa usean tiedustelusensorin tarpeeseen.

Beetlen kokoisia mysteeriesineitä

Viime päivinä tahti on kiihtynyt, mutta tiedot esineistä ovat vähentyneet.

Perjantaina Yhdysvallat kertoi ampuneensa Alaskan yllä ajelehtineen esineen alas. Yhdysvaltain armeijan mukaan esineessä ei ollut hallintajärjestelmää eli se vain ajelehti vapaana.

Lauantaina yhdysvaltalaishävittäjä ampui alas korkealla lentävän esineen Kanadan Yukonin yllä. Hävittäjä toimi Yhdysvaltain ja Kanadan komennosta.

Esineen sanottiin muodostavan uhan lentoliikenteelle. Kanada on kuvannut esinettä sylinterimäiseksi ja pienemmäksi kuin ensimmäisenä alas ammuttu pallo. Kanadan puolustusministeri ei ole spekuloinut sillä, onko esine peräisin Kiinasta.

Toisen ja kolmannen alasammutun esineen on kuvattu olleen Volkswagen Beetlen kokoisia.

Kahdeksankulmio roikkuvilla naruilla

Viimeisin tapaus on eiliseltä illalta. Presidentti Joe Biden määräsi ammuttavaksi alas tunnistamattoman kohteen Lake Huronin yllä Michiganissa.

Sitä on kuvailtu kahdeksankulmaiseksi esineeksi, josta roikkui naruja. Esineestä ei katsottu olevan sotilaallista uhkaa, mutta saattoi aiheuttaa uhkaa lentoliikenteelle lentokorkeutensa vuoksi. Se lensi noin 6 000 metrin korkeudessa.

Kolmen viimeisimmän esineen alkuperä ei ole tiedossa, tai ainakaan siitä ei ole kerrottu julkisuuteen.

Maan ulkopuolista elämää?

Yhdysvaltain senaatin enemmistöjohtaja, demokraattien Charles Schumer, jonka presidentti Biden oli informoinut asiasta, sanoi, että toinen ja kolmas esine olivat todennäköisesti palloja, mutta paljon pienempiä kuin ensimmäinen. Schumer kommentoi asiaa ennen sunnuntai-illan viimeisintä tapausta.

Asiaa kommentoineen Yhdysvaltain ilmavoimien kenraalin Glen Vanherckin mukaan sille on syy, että hän ei kutsu kolmea viimeisintä esinettä ilmapalloksi.

Hän sanoi, että myöskään maapallon ulkopuolista elämää ei voida sulkea pois.

– Annan tiedustelun- ja vastatiedustelun selvittää asian. En ole tässä vaiheessa sulkenut mitään pois. Jatkamme kaikkien uhkien tai mahdollisten tuntemattomien uhkien arviointia, mitkä kohdistuvat Pohjois-Amerikkaan, Vanherck sanoi Reutersin mukaan.

Yhdysvallat ei pysty vieläkään vahvistamaan mitä kolme viimeisintä alas ammuttua kohdetta oli: "Avaruusolentoja ei epäillä" 2:31
Yhdysvallat ei pysty vieläkään vahvistamaan mitä kolme viimeisintä alas ammuttua kohdetta oli: "Avaruusolentoja ei epäillä".

Onko jäänteitä löydetty?

Ensimmäisestä pudotetusta esineestä, epäillystä vakoiluilmapallosta, on löydetty jäänteitä. Armeijan välittämissä kuvissa näkyy suuri palanen ilmapallosta. Liittovaltion poliisi FBI on ottanut jäänteet tutkittavaksi.

Muita jäänteitä ei toistaiseksi ole löydetty. Alaskassa tutkimustyötä hankaloittavat arktiset sääolot ja rajallinen päivänvalo.

Myös Kanadan Yukonissa jäänteiden etsinnät ovat käynnissä. Pentagonin mukaan FBI työskentelee läheisesti Kanadan poliisin kanssa.

Myös Michiganissa kylmiin vesiin erikoisvarustettuja sukeltajia odotetaan lähetettäväksi paikalle.

Katso pääkuvan videolta, millaisia jäänteitä jättimäisestä ilmapallosta löytyi! 

Miksi niin monta tapausta juuri nyt?

Yhdysvallat on sanonut, että pallot olivat osa laivuetta, joka on kattanut viisi maanosaa.

Jotkut analyytikot ovat sanoneet, että kyseessä voi olla alku Kiinan massiiviselle tiedusteluponnistukselle. Tarkoituksena voisi olla kartoittaa ulkovaltojen sotilasvoimia ennen mahdollisia toimia Taiwania vastaan tulevina vuosina.

Analyytikkojen mukaan Yhdysvallat ja Kanada saavat jatkuvasti valtavasti tiedustelutietoa ja ne yleisesti keskittyvät tarkkailemaan mahdollisia tulevia ohjuksia, eikä hitaasti liikkuvia esineitä, kuten ilmapalloja.

Pentagon on sanonut nyt tarkkailevansa tarkemmin tutkia ilmapallotapauksen jälkeen.

Lue myös:

    Uusimmat