Jo kaksi belgialaista europarlamentaarikkoa on myöntänyt ottaneensa vastaan ilmaismatkan Qatariin

Jo kaksi belgialaista europarlamentaarikkoa on myöntänyt ottaneensa vastaan ilmaismatkoja Qatariin.

Sunnuntaina Belgian sosialistipuolueeseen kuuluvan europarlamentaarikko Marc Tarabellan asianajaja sanoi hänen matkustaneen Qatariin vuoden 2020 alussa. Matkan oli maksanut Qatarin valtio, eikä Tarabella ollut ilmoittanut matkastaan parlamentin sääntöjen mukaisesti.

Aiemmin viikolla Tarabellan puoluetoveri Maria Arena oli tunnustanut tehneensä vastaavanlaisen matkan Qatariin toukokuussa 2022.

Joulukuussa esille tulleessa korruptioskandaalissa Qatarin epäillään maksaneen mittavia lahjuksia vaikuttaakseen EU:n politiikkaan. Qatar on kiistänyt yrittäneensä lahjoa europarlamentaarikkoja.

Skandaalin ytimessä on erotettu EU-parlamentin entinen varapuhemies Eva Kaili, joka pidätettiin joulukuun puolivälissä. Kailin lisäksi on pidätetty ainakin hänen avopuolisonsa Francesco Giorgi, entinen europarlamentaarikko Pier Antonio Panzeri sekä italialainen lobbari Niccolo Figa-Talamanca.

Joulukuussa Belgian poliisi teki ratsioita entisten ja nykyisten europarlamentaarikkojen sekä lobbareiden osoitteissa. Ratsioissa löytyi noin 1,5 miljoonaa euroa käteistä rahaa.

Tarabellalla on läheiset yhteydet italialaiseen Panzeriin, jonka asunnosta löytyi ratsiassa noin 600  000 euroa käteistä.

Myös Tarabellan asunto ratsattiin. Belgialaispoliitikko on kiistänyt osallisuutensa korruptioskandaalin.

Lue myös:

    Uusimmat