Jo 10 000 ihmistä on evakuoitu Ranskassa riehuvien metsäpalojen tieltä

Ranskassa ainakin 10 000 ihmistä on jouduttu evakuoimaan maan etelä- ja kaakkoisosissa riehuvien metsäpalojen tieltä, pelastusviranomaiset kertovat.

Uusin tulipalo syttyi lähellä Bormes-les-Mimosas'n kaupunkia, missä suurin osa evakuoinneista on nyt tehty. Aiemmin ihmiset ovat joutuneet lähtemään kodeistaan koillisessa.

Pelastuslaitoksen mukaan tulimeri eteni nopeasti.

– Kyse on alueesta, jossa on kesäaikaan tuplasti, jopa triplasti enemmän asukkaita kuin normaalisti, pelastuslaitos kertoo.

Yli 4 000 palomiestä on taistellut liekkejä vastaan jo kolmatta päivää. Vettä paloalueille on kuljettanut 19 lentokonetta. Ranska pyysi sammutustöihin apua tiistaina Euroopan unionilta ja Italia lähetti heti kaksi lentokonetta apuun vedenkuljetustöihin.

Useissa paikoissa roihuaa

Metsäpaloja on syttynyt useilla alueilla. Jo yli 4 000 hehtaaria metsää ja maata on palanut Välimeren rannikolla, maan sisäosissa ja myös Korsikan saarella. Viranomaiset kertovat, että ainakin 12 palomiestä on loukkaantunut ja 15 poliisia on joutunut terveystarkastukseen hengitettyään savua. Tuli on polttanut alleen useita autoja ja tulipalossa tuhoutui yksi saha.

Tuli uhkasi tiistaina etenkin luksuslomapaikkana tunnettua Saint-Tropez’n kaupunkia. Paikallisen pelastusviranomaisen edustaja Philippe Gambe de Vergnes kertoi, että tuli oli saatu hallintaan keskiviikkoaamuun mennessä. Alueelta evakuoitiin kuitenkin 200 ihmistä. La Croiz-Valmerin kaupungin varapormestari Rene Carandante kuvaili näkyä kaoottiseksi.

– Se on tuhoalue. Mitään ei ole jäljellä, hän sanoi.

Kesä Ranskan koillis- ja eteläosissa on ollut poikkeuksellisen kuiva ja kuuma. Pelastuslaitos kertoi tiistaina, että tuuli vaikeuttaa pelastustoimia merkittävästi.

Tulipalo uhkaa luontoa

Vehreät metsät näyttävät tulipaloalueilla olevien mukaan nyt hiiltyneiltä mustien runkojen riveiltä. Välimeren rannikon luonto on erityistä.

Paikallisen luonnonsuojelujärjestön edustaja Francois Fouchier sanoi, että luonto kärsii tulipaloista ehkä enemmän kuin tällä hetkellä tiedetään. Esimerkiksi kreikankilpikonnien pelätään kärsivän.

– Tulemme löytämään palaneita kilpiä, Fouchier sanoi.

Ympäristöasiantuntijat ovat syyttäneet viranomaisia laiminlyönnistä. Heidän mukaansa metsäisiä alueita ei ole hoidettu tarpeeksi hyvin. Esimerkiksi rutikuivaa aluskasvillisuutta ei ole kitketty, vaikka on tiedetty, että paloherkillä alueilla se toimii bensan lailla.

”Apokalyptinen näky”

Korsikan saaren tulipalo saatiin taltutettua, kun tuulet laantuivat. Jättimäisiltä tuhoilta vältyttiin. Asukkaat kuvailivat tulipaloalueita ”apokalyptiseksi näyiksi”. Saarelta paloi yli 1800 hehtaaria metsää.

Nizzan pohjoispuolella Carrosissa tulipalot roihuavat edelleen. Ainakin yksi talo ja useita autoja on palanut alueella.

– Koko Ranska on mobilisoitu, Kaakkois-Ranskan pelastuslaitoksen johtaja Gregory Allione sanoi France Infon haastattelussa viitaten siihen, että pelastustöihin osallistuu ihmisiä ympäri Ranskan. 

Metsäpalot uhkaavat koteja Korsikalla – asukkaita evakuoitu 0:55

Lue myös:

    Uusimmat