Jesse Puljujärvi pettyi Edmontonin tuoreimpaan tempaukseen – seurapomo avasi yllätysratkaisun taustaa

Jääkiekkoliiga NHL:ssä pelaavan Edmonton Oilersin seurajohto päätti lähettää viikonloppuna Jesse Puljujärven AHL:ään. Oilers-pomo Peter Chiarelli avasi päätöksen taustoja Edmonton Journalille.

Ylälaidan videolla poimintoja yön NHL-kierrokselta.

Chiarellin mukaan hän haluaa saada Puljujärven isoon, hyökkäävään rooliin.

– Kyse on kuitenkin siitä, että hän saa itseluottamuksensa takaisin. Mielestäni hän esiintyi vahvasti harjoitusleirillä, mutta se ei välittynyt kauden alkuun, Chiarelli mietti.

Puljujärvi sai kehuja otteistaan vielä kauden alla. Ennakkoarvioissa suomalaishyökkääjän piti vakiinnuttaa asemansa NHL:ssä.

Näihin tekijöihin peilaten AHL:ään passittaminen tuli yllätyksenä.

– Jessestä on näkynyt läpi turhautumista, mutta samalla hän on osoittanut myös kypsymisen merkkejä. Meidän pitää vain koota pakettia taas kasaan. Se on helpompaa tehdä AHL:ssä, isommilla minuuteilla, Chiarelli kävi läpi.

Oilersin GM myönsi, ettei Puljujärvi ottanut seuran päätöstä vastaan kovin iloisissa tunnelmissa.

– Olemme tehneet tämän joka vuosi hänen kohdallaan. Hän oli pettynyt, Chiarelli kertoi.

Puljujärvellä on menossa kolmas kausi Pohjois-Amerikassa. Jokaisena vuonna hänet on laitettu jossain vaiheessa farmin puolelle.

Alkukauden aikana Puljujärvi on ehtinyt pelata 11 NHL-ottelua, joissa hän on takonut tehot 1+0. 

Lue myös:

    Uusimmat