Jennifer Aniston paljastaa yhden asian, jota ei koskaan suostuisi tekemään koe-esiintymisessä
Jennifer Aniston ei ylitä tiettyjä rajojaan rooleja saadakseen.
Näyttelijät Jennifer Aniston, Sofia Vergara, Naomi Watts, Anna Sawai, Nicole Kidman, Jodie Foster sekä Brie Larson osallistuivat hiljattain yhdessä Hollywood Reporterin "pyöreän pöydän keskusteluun" uristaan ja menestyksestään Hollywoodissa.
Näyttelijöiden joukko ajatutui keskustelemaan muun muassa siitä, millaisia koe-esiintymiskokemuksia kullakin on ollut omalla työurallaan. Keskustelua kirvoitti näyttelijä Anne Hathawayn hiljattain kertoma kokemus siitä, kuinka 2000-luvun alussa "oli normaalia" pyytää rooleihin hakevia näyttelijöitä "testaamaan kemiaansa muhinoimalla".
Hathaway kertoi itse joutuneensa esimerkiksi suutelemaan koe-esiintymisessä jopa kymmenen miehen kanssa.
Moni keskustelun näyttelijöistä kertoi vastaavista kokemuksistaan, mutta Aniston totesi, ettei häntä koskaan ole pakotettu "simuloimaan läheisyyttä" koe-esiintymisessä.
– Ja mikäli pyydettäisiin, en koskaan tekisi niin, näyttelijä totesi keskustelussa.
Aniston kertoi myös olevansa sitä mieltä, että vastaavat "henkilökemiatestit" ovat lähtökohtaisestikin jokseenkin turhia.
– Kun olet koe-esiintymishuoneessa, olet jo epäedullisessa asemassa, Aniston selitti jatkaen, että kemia toisen ihmisen kanssa voi karista hyvin nopeastikin pakotetussa tilanteessa.
Näyttelijä totesi myös kokevansa, ettei ole koskaan ollut itse kovinkaan hyvä koe-esiintymisissä, eikä kyseisten "henkilökemiatestien" mahdollisuudesta stressaaminen ollut auttanut tätä asiaa lainkaan.
– Jos on jo lähtökohtaisesti hermostunut koe-esiintyjä, on hyvin epämukavaa, kun sanotaan, että: "Nyt sinut laitetaan pussailemaan täysin tuntemattoman ihmisen kanssa".
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää