Jenni Banerjee ja Joakim-rakas eivät ole lyöneet hääpäivää lukkoon.
Näyttelijä Jenni Banerjee ja hänen tanskalainen rakkaansa Joakim tapasivat aikoinaan yhteisten ystävien kautta Kööpenhaminassa.
– Se oli rakkautta ensi silmäyksellä, Jenni myöntää MTV Uutisille.
Pariskunnan suhde alkoi salamavauhtia ja nykyään heillä on oma hevostila Tuusulassa. Banerjee ja Joakim ovat puhuneet 1,5 vuoden seurustelun aikana paljon tulevaisuudesta.
Kosintaa Banerjee ei kuitenkaan osannut odottaa aatonaattona, vaikka Joakim johdatti näyttelijärakkaansa Kämpin ravintolaan.
– Olimme viime tingassa jouluostoksilla, ja mieheni halusi mennä parempaan paikkaan syömään. Ihmettelin vähän asiaa, mutta en kiinnittänyt siihen enempää huomiota, Banerjee kertoo.
Pariskunnalla ei ollut vielä edes pääruokia pöydässä, kun Joakim teki ratkaisevan siirron.
– Hän polvistui, mutta hienovaraisesti. Kosinta ei yllättänyt, mutta ajankohta yllätti. Hänellä oli ollut sormus jo jonkin aikaa hankittuna. Sormus on erittäin mieleinen.

