Jättisuositusta Fingerpori-sarjakuvasta elokuva – tältä hahmot näyttävät!

Fingerporista tehdään elokuva. Päärooleissa nähdään Kari Väänänen, Jenni Kokander, Pirjo Lonka, Santtu Karvonen ja Aku Hirviniemi. Ensimmäisen kerran aiheesta uutisoitiin jo vuonna 2015.

Pertti Jarlan Fingerpori-sarjakuvasta tehdään elokuva, tiedottaa tuotantoyhtiö Solar Films. Jarlan sarjakuviin ja sen hahmoihin pohjautuvan elokuvan ohjaa Mikko Kouki. Kouki myös käsikirjoittaa elokuvan yhdessä Petja Lähteen kanssa.

Fingerpori-elokuvan päärooleissa nähdään Homeliusta esittävä Kari Väänänen, Rivo-Riittaa näyttelevä Jenni Kokander, Heimo Vesan hahmon näyttelee Santtu Karvonen, Krapula-Päivin roolin tulkitsee Pirjo Lonka ja Allan Kurman Aku Hirviniemi.

Elokuva kuvataan Turussa 8. toukokuuta ja 21. kesäkuuta välisenä aikana ja se saa ensi-iltansa syksyllä 2019.

– Fingerporin huumori naurattaa miljoonia suomalaisia. On hienoa saada muokata Fingerporin lajityyppi elokuvaksi ja saattaa se yleisön nähtäväksi. Uskon, että Fingerpori-elokuvan maailma kolahtaa yleisöön ja laajentaa Fingerporin kaupungin isolle kankaalle ja tuo tutut rakastetut sarjakuvahahmot uudella tavalla esiin, kommentoi tuottaja Nina Laurio tiedotteessa.

Fingerpori on yksi Suomen suosituimpia sarjakuvia. Fingerporia julkaisee tällä hetkellä kaikkiaan 44 eri mediaa, joista 11 on verkkojulkaisuja.

Asiasta uutisoitiin ensimmäisen kerran jo vuonna 2015.

Lue myös:

    Uusimmat