Jatkokautta hakeva pormestari astui perinteiseen vaalimiinaan: Arvioi ruuan hinnan reilusti alakanttiin

Kanadalainen poliitikko Phillipe Couillard on tehnyt pahan kömmähdyksen vaalikampanjansa aikana. Couillardin virhe oli klassinen vaaliansa, hän nimittäin osoitti olevansa tietämätön ruuan hinnasta.

Quebec'in provinssin pormestarin jatkokautta tiukassa poliittisessa tilanteessa hakeva Couillard sanoi viime viikolla radiohaastattelussa, että kolmihenkinen perhe pystyy ostamaan viikon ruokansa 75 Kanadan dollarilla eli noin 50 eurolla.

Asiasta kertovat useat mediat, muun muassa CBC.

Arvio meni reilusti alikanttiin

Useiden laskelmien mukaan nelihenkinen kanadalaisperhe käyttää ruokaan viikossa noin 140-230 Kanadan dollaria eli arviolta 90-150 euroa.

Pormestarin puolustukseksi todettakoon, että hän sanoi näin pienen budjetin olevan haastava ja sen salliman ruokavalion olevan rajallinen.

Vastapuoli sai silti lausunnosta oivan poliittisen aseen vaalikampanjaa varten ja Couillardin onkin syytetty menettäneen kosketuksensa tavallisten äänestäjäperheiden elämään.

Vastustajien mukaan provinssin pormestarin kommentit ovat loukkaus kaikkia niitä perheitä kohtaan, jotka ovat joutuneen kiristämään vyötään alueen tiukan taloudenpidon vuoksi. Hänen on myös sanottu kadottaneen todellisuudentajunsa.

Quebeciläiset valitsevat seuraavan pormestarin 1. lokakuuta käytävissä vaaleissa.  

Korjattu, kyseessä provinssin pormestari, ei pääministeri.

Lue myös:

    Uusimmat