Mainos

Järjen riemuvoitto: Teinityttö kavereineen ryösti 14-vuotiaalta 7,30 euroa – sai kolmen kuukauden ehdollisen tuomion

Helsingin hovioikeus ei muuttanut vuonna 2002 syntyneelle tytölle luettua tuomiota ryöstöstä nuorena henkilönä. Käräjäoikeus tuomitsi tytön aiemmin 3 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Tuomio tuli tilanteesta, jossa tyttö oli kahden alle 15-vuotiaan kanssa piirittänyt 14-vuotiaan uhrin Kontulan ostoskeskuksen liepeillä, vienyt tältä puhelimen ja vaatinut sen palauttamiseksi 7,30 euron summaa.

Kaksi tytön mukana ollutta alle 15-vuotiasta oli uhannut uhria väkivallalla, mikäli tämä ei luovuta rahaa. Uhria oli pidelty paikallaan. Uhri olikin maksanut summan ja saanut puhelimensa takaisin.

Tekijät olivat ostaneet rahalla tupakkaa.

Tilanne sattui syyskuussa 2017. Välikohtaus päätyi myöhemmin oikeuteen.

Käräjäoikeus tuomitsi vuonna 2002 syntyneen tytön nuorena henkilönä tehdystä ryöstöstä kolmen kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Tyttö valitti tuomiostaan, mutta Helsingin hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden ratkaisua.

Hovioikeus antoi ratkaisunsa asiassa tänään. 

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja