Jari Tervo palaa uutuudessaan synnyinseudulleen Rovaniemelle

Tervo kertoo tarvinneensa tarpeeksi aikaa ja etäisyyttä, jotta pystyi kirjoittamaan omasta suvustaan. Uutuusteos Esikoinen on kirjailijalle hänen merkityksellisin työnsä.

Suosikkikirjailija Jari Tervon, 54, uusin teos Esikoinen sijoittuu Rovaniemelle, josta Tervo on kotoisin. Esikoinen on 13-vuotiaan rovaniemeläisen koulupojan päiväkirjamuotoon kirjoitettu sukuromaani, joka sijoittuu vuoteen 1972.

– Kirja kuvaa mennyttä maailmaa, 40 vuotta sitten maailma oli hyvin erilainen. Tarinassa on paljon omaa elämääni, ja kirjan kirjoittaminen oli myös tapa kohdata jo kuolleita omaisia, Tervo sanoo.

Mutta miksi Tervo halusi kirjoittaa omasta suvustaan juuri nyt?

– Olisin voinut kirjoittaa suvustani myös kaksikymmentä tai kymmenen vuotta sitten, mutta silloin siihen ei olisi tullut tarvittavaa etäisyyttä. Aiheen pitää olla minulle etäinen, vaikka siinä pitää olla samalla myös sisällä, jotta näen komiikan ja tragiikan. Ehkä halusin myös selvittää itselleni, miksi olen tällainen kuin olen, Tervo summaa.

Esikoisen kirjoittaminen on ollut Tervolle tärkeää, sillä kysyttäessä kirjailijan merkityksellisintä omaa kirjaa, Tervo nimeää kirjaksi Esikoisen. Tervo kertoo Esikoisen olevan hänelle merkityksellisin nimenomaan sen takia, että teos käsittelee hänen omaa sukuaan.

Kirjoittaminen on Tervolle riippuvuus

Rovaniemeläisen koulupojan tarina jatkui kirjailijaksi. Kirjoittaminen oli nuorelle miehelle tärkeää, joten uravalinta tapahtui lopulta helposti.

– Niin, minusta ei tullut maailman parasta jalkapalloilijaa tai kitaristia. Kirjoittaminen oli pitkän aikaa ollut minulle riippuvuus. Minä olen huono ihminen, mutta siedettävä, kun kirjoitan, Tervo sanoo.

Kirjailijanurassa Tervon mielestä parasta ja vaikeinta on vapaus. Hän ei ole vielä koskaan ajautunut täydelliseen umpioon, niin sanottuun writer's blockiin, jossa tekstiä ei vaan tahdo syntyä.

– Vaikka eihän sitä koskaan tiedä. Aina kun aloittaa uutta kirjaa, niin miettii, miten herrajestas jaksaa vielä 300 liuskaa, hän kuvaa.

Tervo on huomannut, että kirjoitusprosessia helpottaa, jos työn paloittelee ja itselleen asettaa päiväurakoita. Tänään kuvaa yhden asian ja huomenna toisen. Tervolla on työhuone kotona, missä hän tavallisesti kirjoittaa. Toisena kirjoittamispaikkana toimii Teiskossa sijaitseva mökki, jossa ei Tervon mukaan ole "minkäänlaista tekosyytä olla kirjoittamatta".

Tervo kertoo lukevansa eniten historiallisia kirjoja ja rikosromaaneja. Kirjoja, joista hän on joka lukukerralla pitänyt, ovat Jaroslav HasekinKunnon sotamies Svejkin seikkailut sekä Raymond ChandlerinPitkät jäähyväiset.

– Nämä kirjat olen lukenut monta kertaa, ja aivan varmasti tulen lukemaan ne vielä uudestaan, hän sanoo.

Jari Tervo on vieraana Kirjapiiri-ohjelmassa lauantaina 19.10.2013 klo 17:30.

AVA / Emmi Maaranen

Kuvat: AVA

Lue myös:

    Uusimmat