Jari-Matti Latvala sai kurssin kääntymään Argentiinassa – Neuville vankisti MM-johtoaan
Hyundain belgialainen Thierry Neuville on voittanut Argentiinan MM-rallin.
Hyundai nappasi rallissa kaksoisvoiton, sillä norjalainen Andreas Mikkelsen sijoittui toiseksi. Neuville päihitti Mikkelsenin 48,4 sekunnilla. Neuville johtaa myös MM-sarjan pistetilannetta viiden kisan jälkeen kymmenen pisteen turvin.
Voitto MM-tasolla on Neuvillelle uran 11:s ja kauden toinen. Neuville on juhlinut voittoa Argentiinassa kerran aiemmin.
- Auto on toiminut upeasti läpi viikonlopun. Auton kehitys on ollut nähtävissä, joten olen ylpeä mitä olemme saavuttaneet, Neuville kertoi maalissa.
Neuville siirtyi rallin johtoon kahdeksannella erikoiskokeella eikä antanut tämän jälkeen enää ykköstilan livetä käsistään.
- Tämä tekee meidät tyytyväiseksi tulevia ralleja ajatellen, vaikka tiedämme, että Euroopasta löytyy muutamia vaikeita kisoja meille.
Myöskään Mikkelsen ei peitellyt tyytyväisyyttään.
- Tämä on ehdottomasti hieno tulos minulle. Olen niin iloinen nyt, että tämä tuntuu kuin voitolta, Mikkelsen riemuitsi.
Kolmas oli Citroenin ranskalainen Sebastien Ogier, joka löi tiukassa kamppailussa Toyotan brittikuljettajan Kris Meeken 1,4 sekunnilla. Meeken kolmostila suli viimeisen erikoiskokeen rengasrikkoon.
Suomalaisista Toyotan Jari-Matti Latvala oli viides ja Fordin Teemu Suninen seitsemäs. Latvala sai Power Stagen toiseksi nopeimmasta ajastaan neljä lisäpistettä, joten hänen osaltaan tulos on kauden paras tähän mennessä ajetuista viidestä osakilpailusta. Citroenin Esapekka Lappi joutui keskeyttämään Argentiinassa perjantain päätöspätkällä sattuneeseen rajuun ulosajoon.
Päätöserikoiskokeen voittoon ajoi Ogier vain 0,1 sekunnin erolla Latvalaan. Näin Ogier saalisti viisi lisäpistettä MM-taulukkoon. MM-tilanteessa suomalaiset ovat kaukana kärjestä, sillä seitsemäntenä oleva Latvala on jäänyt Neuvillestä jo 81 pistettä.
Rallin MM-sarja jatkuu kahden viikon päästä Chilessä.
Argentiinan MM-ralli, tulokset (EK18/18):
1. Thierry Neuville Hyundai 3.20.54,6 2. Andreas Mikkelsen Hyundai +48,4 3. Sebastien Ogier Citroen +1.04,8 4. Kris Meeke Toyota +1.06,2 5. J-M. Latvala Toyota +1.21,1 6. Dani Sordo Hyundai +1.26,7 7. Teemu Suninen Ford +4.57,3 8. Ott Tänak Toyota +14.24,8 9. Mads Östberg Citroen +14.28,5
Erikoisokkeen 18 (Power Stage) nopeimmat:
1. Ogier 13.02,1 (5 MM-pistettä) 2. Latvala +0,1 (4) 3. Neuville +4,7 (3) 4. Sordo +5,0 (2) 5. Tänak +6,0 (1) 6. Meeke +6,6 7. Mikkelsen +12,9 8. Suninen +17,5
Kuljettajien MM-tilanne (5/14): 1. Thierry Neuville BEL 110 2. Sebastien Ogier FRA 100 3. Ott Tänak EST 82 4. Kris Meeke GBR 54 5. Elfyn Evans GBR 43 6. Andreas Mikkelsen NOR 30 7. Jari-Matti Latvala FIN 29 8. Esapekka Lappi FIN 26 Valmistajien MM-tilanne (5/14): 1. Hyundai Motorsport 157 2. Toyota Gazoo Racing 120 3. Citroen Total Abu Dhabi 117 4. M-Sport World Rally Team 78
Kilpailun aikataulu:
Torstai 25.4.
16.00 Testierikoiskoe: Villa Carlos Paz (4,25 km)
Perjantai 26.4.
01.08 EK1: EKS Villa Carlos Paz (1,90 km)
14.08 EK2: Las Bajadas / Villa del Dique 1 (16,65 km)
14.55 EK3 Amboy / Yacanto 1 (29,85 km) PERUTTU
16.08 EK4: Santa Rosa / San Agustin 1 (23,44 km)
18.03 EK5: EKS Parque Tematico 1 (2 Laps) (6,04 km)
18.43 Huoltotauko (40 min)
20.51 EK6: Las Bajadas / Villa del Dique 2 (16,65 km)
21.38 EK7: Amboy / Yacanto 2 (29,85 km)
22.51 EK8: Santa Rosa / San Agustin 2 (23,44 km)
Lauantai 27.4.
13.47 EK9: Tanti - Mataderos 1 (13,92 km)
14.38 EK10: Mataderos - Cuchilla Nevada 1 (22,67 km)
15.25 EK11: Cuchilla Nevada - Characato 1 (33,65 km)
17.26 EK12: EKS Parque Tematico 2 (2 Laps) (6,04 km)
18.02 Huoltotauko (40 min)
19.17 EK13: Tanti - Mataderos 2 (13,92 km)
20.08 EK14: Mataderos - Cuchilla Nevada 2 (22,67 km)
20.55 EK15: Cuchilla Nevada - Characato 2 (33,65 km)
Sunnuntai 28.4.
15.08 EK16: Copina - El Cóndor (16,43 km)
16.31 EK17: Mina Clavero - Giulio Cesare (20,30 km)
18.18 EK18: El Cóndor (16,43 km) *Power Stage*
Uusimmat
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:54
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levinnyt myös maastoon
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Juuri nyt: Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
20:14
Aivosyövästä selvinnyt Karita suuntasi Mount Everestille: "Oli elämä ennen ja elämä jälkeen"
-
20:09
Manchester City on jälleen Valioliigan mestari!
-
19:43
MM-kisoissa taas älyttömät murskajaiset – pistepörssiin uusi kärkinimi
-
19:37
Leijonat putosi MM-lohkonsa viitoseksi – Itävalta lähellä ihmetemppua
-
19:30
Mio luopui haaveestaan saada oma lapsi lain pakottamana – kirjoitti syntymättömille lapsilleen sydäntäsärkevän kirjeen: "Isi ei olisi koskaan halunnut menettää teitä"
-
19:09
Syyt, joiden vuoksi lämpö ja helle voivat väsyttää – lääkäri neuvoo olemaan erityisen tarkkana tässä tilanteessa
-
19:03
Purra: Perussuomalaiset on Suomen Eurooppa-myönteisin puolue
-
Lataa lisää