Iivo Niskanen söi itseltään jalkoja alta irtiotollaan maastohiihdon maailmancupin 15+15 kilometrin yhdistelmäkilpailun perinteisen osuudella Saksan Oberstdorfissa. MTV Urheilun asiantuntija Jari Isometsä kehottaa kahdeksanneksi sijoittunutta suomalaistähteä kokeilemaan jatkossa yhdistelmäkisassa eri taktiikkaa.
Niskanen nykäisi muulta porukalta karkuun viiden kilometrin jälkeen ja johti kisaa 6,2 kilometrin väliaikapisteessä 7,8 sekunnilla. Pian muu kärkijoukko sai kuitenkin Niskasen kiinni, ja suomalainen hyytyi pahasti. Niskanen oli vapaan osuudelle vaihdettaessa yhdeksäntenä, peräti puoli minuuttia kärjen perässä.
– Kun seuraava kilpailu kun tulee, Iivo varmaan itsekin miettii, että kokeilisi jotain muuta. Se voisi tuottaa paremman lopputuloksen, Isometsä sanoo.
LUE MYÖS: Iivo Niskanen sai huipputärkeää oppia ensi vuoden MM-kisoihin – "Tulipa ainakin kokeiltua"
Suunnitelman vaihto olisi Isometsän mukaan paikallaan sikälikin, että Niskanen Niskanen on tätä nykyä hyvä myös vapaan hiihtämisessä. Isometsä muistuttaa Niskasen yrittäneen samanlaista jo Seefeldin MM-kisoissa vuosi sitten, jolloin suomalainen oli lopulta neljäs.
– Tuolla tavalla ei ole vielä onnistuttu. Jos ajatellaan yhdistelmäkilpailun historiaa, tulee lähinnä mieleen Johan Olsson Vancouverin olympialaisissa 2010. Hän karkasi perinteisellä yksin, kesti melkein voittoon asti ja sai pronssin. Silloinkin pääjoukko kuitenkin lopulta ajoi kiinni, Isometsä ruotii.
Isometsä toteaa, että Niskasen taktiikassa olisi järkeä, jos hän saisi irtiottoon yksi–kaksi hiihtäjää mukaan – esimerkiksi raa'assa kunnossa olevan, päivän voittajan ja maailmancupia johtavan Venäjän ja mahdollisesti jonkun norjalaishiihtäjän. Isometsä arvioi Niskasen laskeneen tämän varaan.

