Janni Hussi on luonut menestyksekästä uraa rallissa kartanlukijana. Hän tietää olevansa esikuva-asemassa edelleen varsin miesvaltaisessa lajissa.
Hussi debytoi kartturina vuonna 2022 Sami Pajarin rinnalla, kaudella 2023 hän luki nuotteja Heikki Kovalaiselle rallin SM-sarjassa ja viime kaudella kouvolalaislähtöinen Hussi nähtiin jo MM-tasolla WRC2-luokassa. Hän toimi Lauri Joonan kartturina kuudessa MM-rallissa.
Tämä kausi on vierähtänyt Jari-Matti Latvalan rinnalla Historic-rallin EM-sarjassa, mutta kaksikko nähtiin myös Jyväskylän MM-rallissa. Huhtikuussa 40 vuotta täyttänyt Latvala halusi viettää myöhästyneitä syntymäpäiväjuhliaan niin sanotusti töiden merkeissä.
Hussi vierastaa sanaa rallitähti, vaikka hän onkin poikkeuksellisen tunnettu kakkoskuski. Sosiaalisen median vaikuttajana ja TV-kasvona suurelle yleisölle tutuksi tullut Hussi on lyhyessä ajassa noussut myös menestyneeksi kartanlukijaksi.
– On se erilaista olla urheilijana huomion keskipisteenä. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, rallissa kaikki ovat yhtä perhettä. Täällä kaikki ovat iloisia ja onnellisia kilpailijoiden puolesta.
– Täällä on aivan mahtava yhteishenki. On kyseessä sitten tiimin jäsenet, kilpailijat tai yleisö. Se on kiva, että täällä on niin hyvä ilmapiiri, Hussi kertoo.
