Helsingin Sanomien entinen päätoimittaja Janne Virkkunen on huolissaan Suomessa leviävästä ulkomaalaisvastaisuudesta ja vihakirjoittelusta.
– Minua ahdistaa. Yhteiskuntamme ilmapiiri on tällä hetkellä sellainen, että suvaitsemattomuus vain nousee nousemistaan, Janne Virkkunen sanoo.
Helsingin Sanomien päätoimittajana vuoteen 2010 asti työskennellyt Virkkunen seurasi ammatissaan muutosta aitiopaikalta.
– Kun lehti otti kantaa suvaitsevaisuuden puolesta, siitä tuli kovaa palautetta. Ulkomaalaisvastaiset liikkeet ovat ärhäköitä ja ehdottomia. Se näkyi myös henkilökohtaisessa sähköpostissani, Virkkunen sanoo.
– Nettikeskusteluista poistimme kaikki lainvastaiset kommentit. Verkosta löytyy tietysti paljon foorumeita, joilla tällaista valvontaa ei ole.

Perussuomalaista ilmapiiriä muuallakin
Virkkusen mielestä ilmapiirin muutos kytkeytyy jossain määrin perussuomalaisten nousuun. Erot perinteisten puolueiden edustajien ja heidän välillänsä ovat selkeitä.
– Perussuomalaisten puheet oikeuttavat ajattelemaan, että puolueesta löytyy rasismia. Timo Soini ja kumppanit kyllä tietävät sen, Virkkunen sanoo.
– Suomen maineen puolesta ei silti kannata pelätä, imagomme on hyvä. Liioittelemme itse tätä asiaa: nykyään noin 20 prosentin kannatusta nauttiva eurokriittinen puolue on Euroopassa varsin yleinen.


