Jälleen uusia lähentelysyytöksiä Trumpista: "Hän tarttui takapuoleeni"

Republikaanien Donald Trumpia kohtaan on esitetty jälleen uusia seksismisyytöksiä. Tänään eri mediat ovat julkaisseet tietoja eri naisista, jotka syyttävät Trumpia käpälöinnistä.

Mindy McGillivray, 36, kertoo Trumpin tarttuneen hänen takapuoleensa vuonna 2003 Floridassa.

Nainen kertoo kokemuksista The Palm Beach Post -lehden haastattelussa, joka on julkaistu tänään.

McGillivray työskenteli tuolloin valokuvaajan avustajana.

Yahoo Newsin mukaan myös Cassandra Searles, vuoden 2013 Miss Washington, on joutunut Trumpin käpälöimäksi. Searles kertoi Facebookissa, että Trump on useasti tarttunut häntä takapuolesta ja kutsunut hotellihuoneeseensa.

Televisio- ja radioyhtiö CBS julkaisi puolestaan vuoden 1992 Entertainment Tonight -ohjelmastaan pätkiä, joissa Trump katselee 10-vuotiaiden tyttöjen ryhmää ja toteaa, että yksi heistä tulee seurustelemaan hänen kanssaan kymmenen vuoden sisään.

Trump oli tuolloin 46-vuotias. Trumpin kampanja ei ole kommentoinut videota.

Tänään myös The New York Times julkaisi artikkelin, jossa kaksi naista syyttää Trumpia vuosia sitten tapahtuneesta sopimattomasta koskettelusta. Lehden haastattelussa toinen naisista kertoo, että Trump olisi kourinut häntä lennolla yli kolme vuosikymmentä sitten.

Toisen naisen mukaan Trump suuteli häntä suulle vuonna 2005 Trumpin kotipilvenpiirtäjä "Trump Towerin" hississä.

Trumpin kampanja on kiistänyt väitteet. Lisäksi ABC Newsin mukaan Trump itse on kiistänyt väitteet vihaisessa puhelinkeskustelussa The New York Times -lehdelle. Puhelussa Trump uhkasi haastaa lehden oikeuteen.

Trumpin käytöstä naisia kohtaan on arvosteltu kovin sanoin sen jälkeen, kun Washington Post -lehti julkaisi viime viikolla videon Trumpista vuodelta 2005. Videolla Trump kommentoi naisia alentavaan tyyliin.

"Trump toteutti uhkauksensa"– tv-väittely äityi likaiseksi 1:20

Trump hyökkäsi henkilökohtaisuuksilla Clintonia vastaan 2:05

Trump kuittasi kourimiskommentit"pukuhuonepuheeksi" 1:44

Katso video Trumpin kohukommenteista ja anteeksipyynnöstä:

Näin Trump puhuu naisista vuonna 2005 nauhoitetulla videolla 0:53

Donald Trump pyytää sanomisiaan anteeksi 0:54


Lue myös:

    Uusimmat