Jalkapallon sensaatiovalmentaja rakentamassa uutta tuhkimotarinaa – johtaa Huuhkajien mahdollista Kansojen liigan välierävastustajaa
Norjan jalkapallomaajoukkueen päävalmentajana toimiva ruotsalainen Lars Lagerbäck on rakentamassa uutta tuhkimotarinaa. Hänen joukkueensa kaatoi Kansojen liigan lohkovaiheen päätöskierroksella Kyproksen 2-0 lukemin, joka varmisti Norjalle lohkovoiton.
Kuvan videolla Tulosruudun raportti Huuhkajien Kansojen liigataipaleesta.
Lagerbäck toimi Islannin maajoukkueen toisena valmentajana Heimir Hallgrimssonin kanssa. He johdattivat joukkueen aina EM-lopputurnauksen kahdeksan parhaan joukkoon, jossa kuitenkin maa putosi Ranskaa vastaan.
Kuitenkin kaksikko sai luotua jalkapalloilevaa maailmaa mullistuttaneen ilmiön.
Norja puolestaan pelaa Kansojen liigassa samassa liigassa kuin Suomi, ja tekee näin myös ensi turnauksessa, sillä lohkovoittajana se nousee ylempään liigaan. Mahdollista on myös se, että joukkue voi kohdata Suomen turnauksen pudotuspelivaiheessa.
Ruotsalainen onnistui tekemään myös historiaa Norjan maajoukkueen kanssa, sillä maalla ei ole ollut sitten vuoden 1929 yhtä korkeaa pistekeskiarvoa per ottelu kuin vuonna 2018.
Samalla joukkueen voittoprosentti Lagerbäckin alaisuudessa tämän vuoden aikana on 80, joka on korkein voittoprosentti koskaan kalenterivuoden aikana norjalaisen jalkapalloilun historiassa. Norja on edellisen kerran ollut EM-kisojen lohkovaiheessa 20 vuotta sitten. Jalkapallon MM-kisoissa maa nähtiin viimeksi vuonna 1998.
Kansojen liigan pudotuspelit pelataan vuoden 2020 maaliskuussa.
Uusimmat
-
15:02
Täysi kaaos golfin arvoturnauksessa: Maailman ykköspelaaja vietiin käsiraudoissa poliisiautoon – yksi kuollut onnettomuudessa
-
15:00
Esko Eerikäinen poseeraa maailmantähden rinnalla
-
14:53
Riikka Purralta ärähdys Päivi Räsäselle
-
14:31
Poliisihallitus: Poliisi ei olisi saanut ottaa mielenosoittajilta Erdogan-nukkea
-
14:26
Oulussa luultiin sähköauton latausaseman räjähtäneen – katso kuva tapahtumapaikalta
-
13:58
Leijonat lyönyt Itävalta saamassa suomalaisen ykkösvahdin? Lehti uutisoi "sensaatiokaappauksesta"
-
13:51
Viiden epäillään vieneen pakotteiden alaisia tuotteita Venäjälle – yksityishenkilö vinkkasi poliisille
-
13:44
Leijonien NHL-vahvistus kovan arvostelun kohteena – kultaleijona muistaa vaikeudet supertähden ketjussa: "Tiesin, etten auta joukkuetta yhtään"
-
13:40
Asiantuntija: Harryn ja Meghanin viimeisin edesottamus raivostutti kuningas Charlesin ja prinssi Williamin ennennäkemättömällä tavalla
-
13:31
Työryhmä: Täyskielto venäläisten kiinteistöhankinnoille
-
13:16
Hallitus sai eduskunnan luottamuksen talousvälikysymyksessä
-
13:16
Leijonien MM-ketjut aivan uusiksi! NHL-mies pois Mikael Granlundin rinnalta
-
13:12
Alkoholilain käsittelystä tuli "käsikirjoitettu näytelmä"
-
13:04
Tarkoittaako "verkkaisesti" nopeasti vai hitaasti?
-
13:02
Presidentti Stubb vahvisti kiistellyt lakkolait
-
12:53
TUTO hoiti velvoitteensa ja sai Mestis-lisenssin
-
12:39
Ukrainan kärkikenraali: Kiovan joukot valmistautuvat maahyökkäykseen
-
12:32
Jos tapaat tämän naisen, soita 112
-
12:30
Bussiturma suomalaisten suosimassa lomakohteessa – syy mysteeri
-
12:29
Kylmä peruttu? Pekka Pouta: "Näyttää enemmän kesältä"
-
Lataa lisää